Kirjoituksia Epämääräisiä kirjoituksia milloin mistäkin

Rusinat talouspolitiikasta

Johdanto (Kirjoitusta muokattu 19:00 18.4)

Minulla ei ole tarvittavaa asiantuntemusta voidakseni kirjoittaa aiheesta vastuullisesti, kirjoitus sisältää paljon - mahdollisesti virheellisestikin - lainattuja näkemyksiä muilta tahoilta, oletuksia ja väittämä. Kaikki väittämät, mielipiteet ja epäsuorat lainaukset voivat olla virheellisiä. Kannattaa suhtautua kriittisesti ja sopivan skeptisesti. Jos huomaatte virheitä, olkaa ystävällisiä ja korjatkaa, etteivät muut mahdolliset lukijat jää väärään käsitykseen.

Tämän tyyppisten asioiden käsitteleminen sopii minusta parhaiten alan asiantuntijoille, kaltaisteni maallikoiden harjoittama hämmentäminen voi huonossa tapauksessa harhauttaa keskustelua tai johtaa virheiden kertautumiseen. Minusta silti varsinkin vaalien alla on tärkeää että ihmisiä kiinnostaa yhteiskunnalliset asiat, ja kaikki jotka keskusteluun osallistuvat, joutuvat tekemän sen omien ominaisuuksiensa puitteissa.

Kirjoituksessa käsittelen ensisijaisesti seuraavia aiheita:

  • Työllisyyspolitiikka: Kysyntä vai tarjonta?
  • Talouspolitiikka: Elvytykset vai leikkaukset?
  • Euro ja turvallisuuspolitiikka?
  • Rahapolitiikka: Miten Euro vaikuttaa kokonaistilanteeseen?

 

Kysyntä- vai tarjonta: Kummalla Suomalaisten työllisyys ja talous saadan kohenemaan? Kumpi on oikeassa: 'Oikeisto' vai 'vasemmisto'? Leikkaajat vai elvyttäjät?

Poliittisessa keskustelussa on eräänlainen 'tarjontapainotteisen' ja 'kysyntäpainotteisen' näkökulman vastakkain asettelu, jako on aika karkea eikä varmaankaan totuudenmukainen, mutta käytän tätä jaottelua esimerkissä kuitenkin.

Tässä karkeassa vastakkainasettelussa 'oikeisto' edustaa työvoiman 'tarjontaoppia' ja 'vasemmisto' 'kysyntäoppia'. Jako ei ole täysin todellinen. Varmaa on kuitenkin se, että molemmilla kannoilla on asiantuntijoita, joilla on selvästi enemmän asiantuntemusta kuin kirjoittajalla. Kyse on mahdollisesti virheellisistä mielipiteistä.

 

Rusinat talouspoliittisesta keskustelusta

Mielestäni talouspoliittisenkeskustelun osapuolet ovat kaikki oikeassa ja väärässä. Kukin osapuoli on kokonaisuudesta poiminut sen murusen, joka sopii puolueideologiaan parhaiten.

Porvarillisemmiksi mielletyt tahot kannattaa leikkauksia ja pikemminkin vastustavat elvytystä.

Vasemmistoliitto puolueista poikkeuksena kannattaa elvytystä, vastustaa leikkauksia, joihin nihkeästi suhtautuvat myös vihreät.

Eduskuntapuoluekentän ulkopuolelta itsenäisyyspuolue kannattaa Eurosta eroa, piraatit kannattavat perustuloa.

 

Huoltosuhde: Väestö ikääntyy.

Suomen nykyisessä tilanteessa väestön ikääntymisen vuoksi työikäisten ja muun väestön välinen suhde heikkenee, mikä heikentää työssäkäyvien ja tulonsiirroista suoraan tai epäsuoraan hyötyvien välistä huoltosuhdetta.

Tarvitaan enemmän hoivapalveluita ja on vähemmän työntekijöitä tekemässä työtä, josta hoivapalvelut rahoitetaan tai tuotetaan konkreettisesti. Hoivapalveluiden työntekijöiden tuottavuus on silloin sidottu tähän tehtävään ja heidän ostovoimansa rahoituskanavana on ensisijaisesti julkisvalta, valtion ja kuntien budjetit.

 

Rakenteellinen alijäämä

Talouspoliittisessa keskustelussa keskiössä on valtion (ja kuntien) rakenteellinen alijäämä. Minusta tämän voisi kiteyttää seuraavalla tavalla: Mikäli nykyiset palvelut, tulonsiirrot, (suhdannekorjattu) työllisyysaste ja verotusaste säilyvät ennallaan valtion budjettia täytyy rahoittaa velkarahalla. Ajankuluessa velankokonaismäärä kasvaa, korkomenot kasvavat ja tunnellin päässä näkyy luottoluokitusten lasku. Velan ja bruttokansantuotteen välinen suhde kasvaa.

Tietyllä veroasteella julkisen sektorin järjestämien palveluiden suhdannekorjattu taso suhteutuu huoltosuhteeseen.

Rakenteellinen alijäämä ja verosuunnittelu

Veroparatiisit ja siirtohinnoittelu epäsuoraan muuttavat yhtälöä heikentämällä efektiivistä veroastetta ja tuottamalla kilpailuetuja suhteessa veroa maksaviin toimijoihin. Vaadittava huoltosuhde palveluiden järjestämiseen kullakin veroasteella täytyy olla parempi verosuunnittelua sisältävässä ympäristössä.

Ainakin vasemmistoliitto on poiminut talouden kokonaiskuvasta tämän kaistaleen, jota nostaa kampanjoissaan esille. Ilman tarpeellista asiantuntemusta minusta väitteet vaikuttavat ylläolevien perusteiden vuoksi toimivilta. (Joskin tässä yhteydessä täytyy huomioida että veronkierto ja veroaste eivät ole suoraan verrannollisia vaikutuksiltaan, ja veroaste yleisesti ottaen voi vähentää taloudellista toimeliaisuutta esimerkiksi vaikuttamalla tulonsiirtoihin liittyviin kannustinloukkuihin tai vähentämällä motivaatiota hankkia lisätuloja, sekä esim. Phillipsin käyrään liittyvä logiikka)

 

 

Työvoiman tarjonta

Kokoomuksen kansanedustajaehdokas ja VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen, samoin kuten enemmistö mediassa piipahtaneista talouden asiantuntijoista, vaikuttavat kallistuvan työntarjonnan kasvattamisen puolelle. Heidän ajatuksensa vaikuttaa olevan että työvoimantarjontaa kasvattamalla, syntyy enemmän työsuhteita, ja siten syntyy enemmän hyvinvointia tuottavaa työtä.

 

Työvoimantarjontaa kasvattavat rakenteelliset uudistukset

Tärkeä komponentti tarjontaan keskittyvässä ajattelussa on kysynnän vaikutukset kilpailukykyyn, ajatus ettei työvoimantarjontaa kasvattamalla nimellinen hintakilpailukyky heikkene.

Työvoiman tarjontaan liittyvät rakenteelliset uudistukset voivat alentaa rakenteellisen työttömyyden astetta ja siten parantaa huoltosuhdetta, ja samalla kuroa umpeen rakenteellista alijäämää.

 

 

Tarjonta ja työllisyys, joka on osaksi todennäköisyysfunktio

Muodostuvia työsuhteita voi yrittää selittää kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutuksella. Kasvattamalla sitä määrä työtunteja, jota tietyllä kysynnällä tasolla toteutuu, kasvatetaan tuotantoa suhteessa vakiona pysyvään kysyntään. 

Hieman käytännöllisempi esimerkki on ajatella työllistymistä todennäköisyysfunktiona.

Mikäli Mikko Mallikas hakee viikonaikana 2 eri työpaikkaan, hänen todennäköisyytensä työllistyä on alhaisempi kuin jos Mikko Mallikas hakisi 20 eri työpaikkaan. Vaikutus on samankaltainen mikäli Mallikas on valmis työskentelemään vähintään 15 euron tuntipalkalla ensimmäisessä kohdassa,  ja toisessa valmis työskentelemään 10 euron tuntipalkalla. Odotettu keskimääräinen työttömyysaika Mikko Mallikkaalle on lyhyempi, jos hän hakee töitä aktiivisemmin, sekä päinvastoin ja alhaisemmalla palkkatoiveella työllistymistodennäköisyys on parempi.

Mikäli taas kaikki Mikko Mallikkaat hakevat keskimäärin aktiivisemmin työtä ja ovat valmiita työskentelemään keskimääräisesti alhaisemmalla palkalla, tämä johtaa suurempaan kilpailuun työpaikoista, ja siten voi alentaa palkkauskustannuksia.

Kaikesta huolimatta talouden pitäisi ajankuluessa sopeutua tähän muutokseen tarjonnassa, minkä seurauksena voi olla alhaisempi rakenteellisen työttömyyden suhteellisesti vakioituneella palkkatasolla.

Työvoiman suhteen kysyntä ja tarjonta toimivat aika monimutkaisesti, ja nämä esimerkkini ovat liian pelkistettyjä, enkä osaa kattavasti selittää näiden muuttujien vuorovaikutussuhteita. 

 

Työvoiman kysyntä

Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta kannattaa elvytystä ja minusta voisi sanoa Haaparannan ajattelevan yhtälöä enemmän kysynnän kuin tarjonnan kannalta, hän argumentoi investointien ja elvytyksen puolesta.

Kysyntä kysynnän ja tarjonnan yhtälössä: Työsuhteiden muodostuminen

Mikäli muodostuvia työsuhteita kuvaa kysynnän ja tarjonnan yhtälöllä, voi toteutuvien työsuhteiden määrän olettaa kasvavan, kun kysyntää kasvatetaan tarjonnan pysyessä vakiona. Kysynnän kasvu voi johtaa palkkojen nousuun ja työasteen paranemiseen.

Hieman käytännönläheisemmin mikäli työpaikkoja on enemmän tarjolla tai työnantajat ovat valmiita maksamaan työntekijöille korkeampaa palkkaa, eli työlle on enemmän kysyntää, syntyy uusia työsuhteita todennäköisemmin, mutta kilpailu työntekijöistä on kovempaa, Mikko Mallikas todennäköisemmin valitsee useammasta hakemastaan paikasta sen, jossa palkka on parempi.

Mikäli elvytetään, sijoitetaan infrastruktuuriin, talouden kierrossa oleva rahamäärä kasvaa, ja siitä seuraa useampia työsuhteita kasvaneen kysynnän kautta. Taloudellinen toimeliaisuus voi johtaa yksityisiin investointeihin.

 

Investoinnit voivat maksaa itsensä?

Ajattelutapa on pyritty optimoimaan siten, että investoinnit voivat maksaa valtiolle itsensä takaisin. Osaltaan tämä perustuu seuraavaan näkökulmaan: Valtio maksaa työttömille tulonsiirtoja. Työttömän työllistämiskustannukset voivat olla todellisia kustannuksia pienemmät kun muutos työttömyysetuuksiin liittyvissä menoissa huomioidaan.

Miksi siis valtio ei investoi jatkuvasti infrastruktuurihankkeisiin?

Samasta syystä, josta valtio voi erityisesti toteuttaa hankkeita kannattavina: Mikäli yksityisten sijoittajien ei kannata tehdä investointia, voi investoinnin keskimääräinen tuotto olla alhaisempi kuin yksityisillä markkinoilla toteutuvien investointien tuotto - esimerkiksi vuosituotto on hivenen alhaisempi kuin vallitseva vuosikorkotaso.

Silloin rahaa ja tekeviä käsiä sidotaan investointiin, joka on huonompi kuin investointien tavoite keskimäärin,  vallitsevissa korko-olosuhteissa.

Yksityinen puoli ei investoi nykyisellään, joten argumentti, että valtion matalemman tuottavuuden investoinnit kilpaisivat yksityisten investointien kanssa työvoimasta, toimii vain osittain, tai pikemmkin on suhteutettavissa työllisyysvaikutuksiin ja vallitsevaan työllisyysasteeseen.

Investoinnit, jotka ovat kannattavia työllisyysasteesta ja valtion erityisestä roolista riippumattomalla tavalla, ovat tietysti kannattavia, riippumatta siitä mikä taho sijoituksen tekee.

 

Hystereesi

Hystereesillä ymmärtääkseni tarkoitetaan työttömyyden kertautuvia negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi kun Mikko Mallikas jää työttömäksi, hänen todennäköisyytensä palata työelämään laskee ajan kuluessa. Näin ollen poikkeuksellisen korkean työttömyyden alentaminen, voi  tuottaa ylimääräisiä positiivisia taloudellisia vaikutuksia, kun yhteiskunnan Mikko Mallikkaat välttävät pitkittyneen itseään ruokkivan työttömyyden.

Hystereesiä voi selittää monella tavalla, esimerkiksi ulosottovelkavankeudella, paikallisella kulttuurilla, työkyvyn heikkenemisellä tms.

Hystereesi on merkitykseltään samankaltainen, mutta laadullisesti hienojakoisempi käsite kuin rakenteellinen työttömyys, hystereesi kuvaa rakenteellisen työttömyysasteen joidenkin osatekijöiden kehitystä suhteessa aikaan ja työllisyysasteeseen, kun taas rakenteellienn työttömyys pitää sisällään sellaisiakin tekijöitä, joita voi olla vaikea selittää hystereesillä.

 

Suhdannepolitiikka

Käsittääkseni suhdannepolitiikalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, jotka perustuvat talouden supistumisen ja laajenemisen kiertosykliin. Talouden kiertosyklissä rahamäärä vähenee, kasvaa, investointeja syntyy enemmän, vähemmän, tulee yllättäviä shokkeja ja muutoksia, esimerkiksi Nokian menestys hidastuu.

Nämä johtavat työttömyysasteen vaihtelemiseen, korkeammaksi ja pienemmäksi. Voidaan ajatella että yhteiskunnan resurssit eivät ole käytössä, jos työttömyysaste on korkea.

Eli suhdannepolitiikkaa voi perustella resurssien käyttöasteen kautta. Jos työttömiä on paljon syntyy tappioita, kun nämä tuotannontekijät eivät silloin tuota mitään.

Talouden ylikuumentuessa, inflaatio uhkaa kiihtyä,  ja työllisyysaste oletettavasti on korkeampi ja inflaation karkuun pääsemisen estämiseksi keskuspankki säätelee tällaisessa tilanteessa korkoa, eli nostaa korkoa ylemmäksi, mikä vähentää yksityistä lainanottoa ja siten vähentää uuden rahan määrää talouden kiertokulussa.

 

Rahan ja velan endogeenisyys: Raha syntyy talouden sisällä velkamuotoisena

Rahanluonnin paradigman, rahan tai velan endogeenisyydeen voisi yrittää määrietllä esimerkiksi seuraavalla tavalla: Raha syntyy talouden sisäpuolella velkamuotoisena. Kun taloudessa on tarjolla kannattavia investointeja, ne toteutuvat todennäköisesti.

Jos keksit liikeidean joka varmasti tuottaa enemmän kuin lainankorko, niin todennäköisesti sinä tai joku muu ottaa lainaa ja tekee sijoituksen. Samalla syntyy uutta rahaa talouteen, lainan muodostamisen yhteydessä syntyy velkasuhde, ja konkreettista rahaa, jonka voit käyttää.

Velkana luotu raha päätyy talouden kiertoon, ja talouden sisällään pitämä rahan kokonaisvolyymi kasvaa. Samalla kasvaa myös velkojen kokonaisvolyymi.

Investointeihin lainattu raha voi kasvattaa tuotantoa. Eli kun sinulla on sijoitus joka tuottaa 'varmasti' tavallaan tarkoittaa sitä, että voit kasvattaa talouden keskimääräistä tuotantoa omalla sijoituksellasi, näin ollen keskimääräinen hyvinvointi myös kasvaa. Tuotannolle on myös kysyntää, joten vaikka rahaa talouteen tulee enemmän, se ei välttämättä johda pelkkään inflaation, kun sekä kysyntä että tarjonta muuttuvat sijoituksen seurauksena. Velkasuhde tarkoittaa kysyntää rahalle tulevaisuudessa, mikä kasvattaa rahan arvoa velalliselle.

Inflaatio ja talouskasvu

Talouden kasvaessa ihmiset ottavat todennäköisemmin velkaa, kokonaiskysyntä kasvaa, hinnat kasvavat, investoinnit ovat kannattavampia, liiketoiminnan kannattavuus  nousee. Tuotanto kasvaa.

Investointien kannattavuutta heijastaa ennuste rahanmäärän kasvusta, mikä tarkoittaa kysyntää tulevaisuudessa, ja kysyntä tulevaisuudessa, tarkoittaa investointeja nyt, mikäli markkinat ennustavat kysynnän kasvun.

Korkotason muuttuminen vaikuttaa investiontien kannattavuuden suhteessa rahanmäärän kasvuun. Minusta on mahdollista ajatella, että korko voi korjata inflaatioennustetta investointien kannattavuudessa.

Deflaatio ja talouden supistuminen

Kun talous hidastuu, ihmiset alkavat maksamaan velkojaan pois, kokonaiskysyntä laskee, hinnat laskevat, investoinnit muuttuvat vähemmän kannattaviksi, liiketoiminnan kannattavuus heikkenee. Tuotanto vähenee.

Arvelisin että tässä yhteydessä myös velan kokonaismäärä on merkityksellinen, sillä velan määrä voi ainakin omasta mielestäni osaltaan selittää sitä miten paljon deflaatiota voi syntyä. Eli siis, lainojen maksuun käytetään keskimäärin enemmän rahaa jos velkaa on enemmän, ceteris paribus - eli muiden tekijöiden pysyessä samana.

Tuure Parkkinen ja koron alaraja

Samoin kuin inflaatiossa rahanarvon kehityksen ennuste vaikuttaa sijoitusten kannattavuuteen. Tähän liittyen, minusta tärkeästä huomiosta on kirjoittanut Tuure Parkkinen uudessa Suomessa, ja ymmärtääkseni hän on julkaissut myös kirjan, jossa tätäkin asiaa käsitellään. Eli kun koroilla on pohjaluku, se tarkoittaa ettei korkotasolla voi korjata tätä rahan määrän kehityksen ennustetta siten, että investointien kannattavuudesta olisi deflaatiokehitys korjattu.

Mielestäni on luontevaa olettaa, että tämä kyvyttömyys laskea korkoa alle nolla on tekijä, joka mahdollistaa deflaation itseään ruokkivaan kierteen - jos deflaatio ennuste on vaikkapa -2%, täytyisi investointien tuottaa yli 2% voittoa, jos korkotaso on 0, mutta jos korkotaso olisi tällöin vaikkapa -1.75%, täytyisi investointien kannattavuuden yltää vain 0.25% tuottoon.

 

Velan endogeenisyys ja rahanluonti: Kerroinvaikutus

Minusta tätä rahanluontiasiaa voi ajatella seuraavalla tavalla: Talouden olosuhteet johtavat tiettyyn investointien asteeseen. Toteutuneilla investoinneilla on rahanmäärää kasvattava vaikutus. Samalla syntyy myös velkaa. Investointien hidastuminen puolestaan myös johtaa kertautuviin vaikutuksiin, jotka pienentävät taloutta.

Eli velan endogeenisyys on vähän niinkuin talouden 'neliö', tämä on huono vertaus, mutta voi ajatella olosuhteiden päälle lisättäviä rahataloudellisia kerroinvaikutuksia rahanmäärän vähenemisen ja kasvamisen kautta, sekä velanmäärän kasvamisen ja vähenemisen kautta.

 

Moraalipähkinä: Korkeat palkat hyvä vai huono asia?

Korkeat palkat ovat itseisarvoisesti hyvä asia, joskin tämä riippuu pitkälti tulkinnasta. Mikäli korkeilla palkoilla tarkoitetaan työtä tekevien ihmisten reaalitaloudellista ostovoimaa korkeat palkat ovat hyvä asia. Ihmisillä on enemmän vaihtoehtoja mistä valita itselleen hyötyä tuotteiden tai palveluiden muodossa.

Itseisarvoisesti korkeat palkat ovat hyvä asia, jos niillä tarkoittaa korkeaa materiaalista hyvinvointia. Asian voi ajatella vaikka seuraavasti: Kumpi on parempi tavoite yhteiskunnalle, se että Suomalaiset ovat vauraampia kuin ihmiset maailmalla keskimäärin, vai se että Suomalaiset ovat köyhempiä kuin ihmiset maailmalla keskimäärin?

Talouspoliittisessa keskustelussa palkkojen nousuun liittyy yleensä negatiivisa piirteitä. Miksi näin on?

Seurauseettisesti korkeat palkat oivat olla huono asia. Mikäli tällä tarkoittaa että palkat ovat niin korkealla, että talous ajautuu laskusuhdanteeseen, kun ihmiset eivät työllisty vallitsevalla palkkatasolla. Palkkatason lasku puolestaan johtaa sisämarkkinoiden hyytymiseen kysyntävaikutuksien kautta.

Kovin tarkasti en yrittänyt syy- ja seuraussuhteita selventää, mutta minusta tämän osion vastauksen voi kiteyttää seuraavasti:

Korkea palkkataso on hyvä tavoite, ensin täytyy tuottaa sen edellytykset.

 

Väli-insertti tuloerojen kasvusta: Suuret tuloerot johtavat köyhyyteen, pienet tuloerot tuotannon vähenemiseen

Ilman tuloeroja ihmiset olisivat tasa-arvoisia. Ilman tuloeroja, ei olisi kannustimia tehdä työtä, eikä tuotantoa syntyisi. Keskimääräinen hyvinvointi jäisi alhaiseksi, mutta se jaettaisiin tasaisemmin ihmisten kesken.

Kun tuloerot ovat olemassa ihmisillä on voimakkaampi kannustin tehdä työtä, jossa ovat mahdollisimman tuottavia. Harva opiskelisi vaativaan ammattiin 10 vuotta, jos valmistumisen jälkeen palkka olisi sama kuin esimerkiksi varasto- tai pikaruokatyöntekijänä. Tulo ja palkkaerot kannustavat tuotannon kasvamiseen.

Suuret tuloerot ohjaavat tuotantoa. Niitä asioita tuotetaan, joille on kysyntää. Jos kysynnästä 90% muodostaa 10% väestöstä, vain 10% tuotantokapasiteetista käytetään tuotantoon, joka hyödyttää 90% väestöstä. Lienee selvää, että tuloerot tässä tapauksessa pienentävät tuotannosta syntyvää hyötyä.

Kärjistäen hyvin suuret tuloerot kuten miljardiluokan erot voivat johtaa siihen, että kannattavia ovat vain ne investoinnit, jotka valmistaat jonkinlaista tuotetta pienelle eliitille. Hyvin suuret tuloerot voivat johtaa keskimääräiseen hyvinvoinnin laskuun, ja näin tehdessään ne voivat syödä tämän tuloeroja puoltavan kannustimien aiheuttaman keskimääräisen hyvinvoinnin nousun argumentin.

Tuotanto, joka tuottaa eniten hyötyä ihmisille keskimäärin, ei ole enää taloudellisesti kannattavaa tilanteessa, jossa tuloerot ovat hyvin suuret. Kysyntä vaikuttaa tuotannontekijämarkkinoiden kautta keskimääräisesti eniten hyötyä tuottavien tuotteiden kilpailukykyyn.

Oikeastaan tämä väli-insertti ei kuuluisi tähän muutenkin liian pitkään kirjoitukseen, mutta kun menin kirjoittamaan palkkojen suuruudesta edellisessä, tämä on siihen luonteva jatkumo.

 

Euro: Konteksti ja turvallisuuspolitiikka

Ymmärtääkseni keskeinen merkitys Euroopan Unionin jäsenyydessä Suomalaisille on turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Suomi on pieni maa 'ylivoimaisen' suurvallan naapurissa, ja liittyminen Euroopan Unioniin tekee Suomesta on osan suurempaa kokonaisuutta, josta on turvallisuuden kannalta todennäköisesti paljon enemmän hyötyä kuin haittaa.

Eurojäsenyyteen liittyy samanlaisia tekijöitä. Suomen ollessa Euroalueessa, olemme vahvemmin kytköksissä Euroopan Unioniin. Keskinäiset riippuvuussuhteet vaikuttavat.

Turvallisuuspoliittinen ulottuvuus tekee objektiivisen keskustelun Eurojäsenyydestä ja sen vaikutuksista vaikeata.

Euro on kuitenkin pakko huomioida taloudesta keskustellessa: Suomi on osa valuuttaliittoa, joten meillä ei ole omaa rahapolitiikkaa, eikä Euro arvo mukaudu Suomen tarpeisiin, vaan Euroalueen keskimääräisiin tarpeisiin.

Jäsenyys Euroalueessa siis vaikuttaa siihen fiskaalipolitiikkaan, jota Suomessa voidaan toteuttaa.

 

Fiskaalipolitiikka osana Euroaluetta

Yhteisvaluutta liittyy talouspolitiikkaan merkittävästi, ainakin omasta mielestäni.

Valuutan arvo ei asetu Suomen kannalta optimaaliselle tasolle, ja sen ollessa suboptimaalinen, Euroopan Unionilla ei ole kompensoivia mekanismeja, kuten merkittäviä tulonsiirtoja osavaltioiden välillä.

  • Talouspoliittiset toimet, joita Suomessa toteutetaan, vaikuttavat siihen mikä olisi sopivin valuutan arvo Suomelle ja eroihin Suomen ja muiden yhteisvaluutan jäsenmaiden välillä.

Normaalisti euroalueen jäsenmaiden keskinäisiä taloudellisen tasapainon suhteita säätelisi kunkin maan valuuttakurssi.

 

Suhdannepolitiikkaa ja EKP

Mikäli jäsenmaiden sisäiset suhdanteet erityivät toisistaan, syntyy tilanne jossa maat tarvitsevat erilaista suhdannepolitiikkaa. Euroopan Keskuspankin toimet vaikuttavat kaikkiin jäsenvaltioihin.

 

Elvytyksen ongelma osana Euroaluetta ja Yksittäisten jäsenvaltioiden harjoittamat toimet

Elvytys kasvattaa taloutta ja voi johtaa inflaatioon, hintojen tai palkkojen nousuun.

Jos laitamme paljon rahaa investointeihin, syntyy inflaatiota, työpaikkoja, työllisyysaste kohenee,  resurssien käyttöaste kasvaa.

Elvytyksen seurauksena hintatason ja mahdollisesti palkkatason kohoaminen aiheuttaa kilpailukykyongelman, työsuhteita ei synny, tuotteet eivät mene kustannuksiin verraten kaupaksi.

Mikäli enemmistö Euroalueen valtioista toteuttaa vyönkiristyksiä ja sisäisen devalvaation politiikkaa, miten käy sille ainoalle valtiolle, joka elvyttää?

Vastaus ei minusta ole mitenkään ilmiselvä, mutta ensin 'luontevampi' versio:

  1. Elvytyksen seurauksena kilpailu työntekijöistä kasvaa, työllisyysaste kohenee, palkat nousevat elvytyksen jatkuessa.
  2. Maissa, joissa harjoitetaan palkkamalttia tuotannon kustannukset laskevat, vienti niistä maista elvyttävään valtioon kasvaa, tuotteiden ollessa kilpailukykyisempiä suhteessa elvyttävän valtion sisämarkkinoiden tuotteisiin
  3. Vienti itse elvyttävästä valtiosta näihin maihin heikkenee, niiden ollessa vähemmän kilpailukykyisiä suhteessa vyönkiristyksiä harjoittaneiden valtioiden tuotteisiin. Vyönkiristyksiä tehneiden valtioiden alueella sisämarkkinoiden kysyntä voi vyönkiristyksen seurauksena olla alhainen. Ellei kyseinen elvytys, johda siihen että investoinnit alkavat tuossa valtiossa kannattamaan.
  4. Seurauksena viennin ja tuonnin suhde kääntyy pakkasen puolelle, kauppatase ja vaihtotase menevät miinuksen puolelle.
  5. Palkkaeroista johtuen näiden säästeliäämpien maiden työntekijät voivat käydä elvyttävän valtion puolella tekemässä työtä, mutta suuntaavat pitkänaikavälin merkittävän kulutuksensa kotimaahansa (kuten asuntoinvestoinnit). Ja päinvastoin elvyttävän valtion alueella asuvat työntekijät tai jopa työttömät, voivat suunnata lyhyen aikavälin kulutusta säästeliämpien valtioiden alueelle.
  6. Elvytyksen lakattua viennin ja tuonnin eroa selittävät erot palkka- ja hintatasokehityksessä eivät häviä.
  7. Elvytyksen loputtua sisämarkkinoilla oleva rahanmäärän muutos kääntyy laskusuhdanteeseen, negatiivisen vaihtotaseen vuoksi vallitsevien kysyntäolosuhteiden ennuste on negatiivinen
  8. Uusia investointeja ei synny kysynnän laskuodotusten vuoksi.
  9. Ihmiset alkavat lyhentämään velkoja ja säästämään,
  10. Deflaatiokierre alkaa ja sisämarkkinat hyytyvät, tapahtuu konkursseja, työllisyysaste heikkenee
  11. Alkaa sisäisen devalvaation tie, velat eivät jousta palkkamuutoksen mukana, kotitalouksien velat voivat kaatua perheiden niskaan.

En tiedä onko tällainen tapahtumaketju mahdollinen, mutta minusta tämätodennäköisempi asioiden syy- ja seuraussuhteiden jatkumo tilanteessa, jossa yksittäinen valtio elvyttää yhteisvaluutassa, kun muut valtiot harjoittavat sisäisen devalvaation tietä.

'Epämääräisempi' versio:

  1. Elvytyksen seurauksena kilpailu työntekijöistä kasvaa, työllisyysaste kohenee, palkat nousevat elvytyksen jatkuessa.
  2. Maissa, joissa harjoitetaan palkkamalttia tuotannon kustannukset laskevat, vienti niistä maista elvyttävään valtioon kasvaa, tuotteiden ollessa kilpailukykyisempiä suhteessa elvyttävän valtion sisämarkkinoiden tuotteisiin
  3. Vienti itse elvyttävästä valtiosta näihin maihin heikkenee, niiden ollessa vähemmän kilpailukykyisiä suhteessa vyönkiristyksiä harjoittaneiden valtioiden tuotteisiin. Vyönkiristyksiä tehneiden valtioiden alueella sisämarkkinoiden kysyntä voi vyönkiristyksen seurauksena olla alhainen.
  4. Elvytyksen vaikutus keskimääräisten investointien suuntautuneisuudessa sisä- tai ulkomarkkinoihin maiden välillä, muuttuu elvyttävällä alueella sisämarkkinoille suuntautuvaksi
  5. Elvyttävä valtio höytyy työllisyyden kasvusta, mikä johtaa sisämarkkinoiden kannattavuuden kehittymiseen, ja tuottaa positiviset kysyntänäkymät
  6. Yksityisten investointien määrä kasvaa kehittyvien kysyntänäkymien vuoksi
  7. Viennin ja tuonnin suhde kääntyy kuitenkin pakkasen puolelle, kauppatase ja vaihtotase menevät miinuksen puolelle.
  8. Maiden työntekijät voivat käydä elvyttävän valtion puolella tekemässä työtä, mutta suuntaavat pitkänaikavälin merkittävän kulutuksensa kotimaahansa (kuten asuntoinvestoinnit). Ja päinvastoin elvyttävän valtion alueella asuvat työntekijät tai jopa työttömät, voivat suunnata lyhyen aikavälin kulutusta säästeliämpien valtioiden alueelle.
  9. Elvytyksen lakattua viennin ja tuonnin eroa selittävät erot palkka- ja hintatasokehityksessä eivät häviä
  10. Yksityiset investoinnit ovat pääseet uralle, joka ei ole riippuvainen valtion elvyttävistä toimista
  11. Elvytyksen lakkaamisesta huolimatta valtiolle ei ole syntyt suhteellisesti suurempaa rakenteellista alijäämää kuin ennen elvytystä.
  12. Elvytyksen loputtua sisämarkkinoilla oleva rahanmäärän muutos hidastuu, mutta ei käänny laskusuhdanteeseen ja vaihtotase tasapainottuu.
  13. Uusia investointeja syntyy edelleen, mutta talouskasvu on hidastunutta
  14. Palkkakehitys hidastuu, mutta tarvetta sisäiselle devalvaatiolle ei synny
  15. Globaalin talouden tuotannon kasvaessa elvytyksen ohessa syntyneen velan suhteellinen koko pienenee

Tämä versio ei minun mielestäni pidä välttämättä paikkaansa, ja saattaa olla haihattelua.

Muita mahdollisia muuttujia, jotka voivat ratkaista eron sisäisen devalvaation ja elvytyksen kannattavuuksien välillä:

  • Aivovuotoa voi kohdistua elvyttävälle alueelle tai pois sisäistä devalvaatiota harjoittavilta alueilta palkkaeroista johtuen, tuottavimmat työntekijät muuttavat suhteellisesti paremman elintason alueille.
  • Kiinteää tuotannollista pääomaa kertyy enemmän noususuhdanteen aikana
  • Julkisen talouden rakenteiden ja yhteiskunnan ja markkinatalouden toiminnan tehostaminen
  • Maahan/maastamuutto ylipäätään voi vaikuttaa huoltosuhteeseen

(Muokkasin tätä osiota siirtämällä nämä kolme pykälää tuosta toisesta versiosta erilliseen listaansa, sillä kokonaisuus oli järin kummallinen tuohon ympättynä)

Talouden kilpailukykyä selittävät rakenteet voivat noususuhdanteen jatkuessa pääoman kertymisen tai älyllisen pääoman kertymisen vuoksi kehittyä - tai pikemminkin päinvastoin, aivovuotoa todennäköisemmin tapahtuu kurjistuvasta ympäristöstä poispäin. Esimerkiksi siis työperäinen maahanmuutto voi tuoda mukaan erityisasiantuntijoita, alueelle kertyy tuotantolaitteita ja kasvukeskuksia, tai he voivat poistua alueelta, tai ylipäätään maahanmuutto voi vaikuttaa huoltosuhteeseen, kuten asiantuntijat (Erityisesti Vartiainen) ovat esittäneet.

On varmaankin mahdollista tarkastella elvtytyksen avulla toteutettavan suhdanteen hallinnan vaikutuksia niissä muissa tekijöissä, jotka selittävät investointien kannattavuutta ja talouskasvua.

Alueelle mahdollisesti kertynyt tuotannollinen pääoma on sisämarkkinoille suuntautunutta, kun taas elvytyksen ja vyönkiristyksen välisestä erosta johtuen elvytyksen vaikutukset muualla ovat vientivetoiseen kehityseen suuntautunutta. Silti olennainen ero ensimmäiseen versioon nähden on, etteivät sisämarkkinat romahtaneet tässä versiossa.

Minusta tämän tyyppisiä eroja on silti tärkeää pohdiskella. Maailmassa on paljon valtioita, jotka eivät ole niin vauraita kuin Suomi. Miksi näissä maissa ei synny piilaaksoja ja ylikansallisia yrityksiä? Vai syntyykö sittenkin? Viime vuosina on puhuttu paljon Intian, Kiinan ja Etelä-Amerikan noususta.

Minusta tuo ensimmäinen versio on hieman realistisempi. Esimerkiksi erikoistumiseen voisi vedota siten, että tuotanto ei ole välttämättä siirtynyt sinne, missä se on kannattavinta.

 

Koordinoitu toiminta euroalueen jäsenvaltioiden välillä

Mikäli jäsenvaltiot koordinoivat sisäiset devalvaatiot ja elvytykset kokonaiskysyntää ylläpitämällä, siten ettei Euroalueella tapahtuva elvytys johda tietyn alueen palkkakehityksen vinoutumiseen, vaan pikemminkin kaikki alueen valtiot elvyttävät, siten vähiten elvyttävät heikoimman kilpailukyvyn valtiot, ja lievään sisäiseen devalvaatioon ryhtyvät ainoastaan kaikkein huonoimmasa kilpailukykyjamassa olevat valtiot. Mielestäni tästä seurauksena voi olla että keskimääräinen työllisyysaste koko euroalueella voi kasvaa.

Voisi ajatella, että valintoja elvytyksen tai leikkausten väliltä pitää pohtia siitäkin näkökulmasta, mitä muut euroalueen valtiot tekevät, ja mikä on kilpailukyvyn suhde maiden välillä.

 

Rakenteellisten uudistusten hyödyllisyys yhteisvaluutassa

Julkisen hallinnon täytyy sopeutua huoltosuhteen muutokseen jotenkin. Hyvät rakenteelliset uudistukset ovat minusta inhimillisin keino, syistä, jotka ovat pääsääntöisesti seuraavat kaksi:

1. Rakenteellisten uudistusten toteuttaminen on helpompaa yhteisvaluutassa. (Kuin sisäinen devalvaatio, johon kotitalouksien velka ei sopeudu)

2. Rakenteellisilla uudistuksilla voidaan vaikuttaa myös rakenteellisen työttömyyden asteeseen, ja siten vaikkuttaa veroasteen ja huoltosuhteen väliseen yhteyteen korjaamalla huoltosuhdetta paremmaksi. Esimerkiksi jos keskimäärinen työttömyysaika työttömyyden kohdalla lyhenee, silloin työllisyysaste on keskimäärin parempi.

3. Rakenteelliset uudistukset voivat johtaa tuotannon kasvuun, jolloin tuotettujen asioiden arvo voi olla korkeampi vaikka työllisyys pysyisi vakiona.

Esimerkiksi julkishallinnon puolella yksityistä sektoria yleisemmin tavattavat byrokraattiset tehtävät ovat useimmiten luonteeltaan mahdollistavia, eivätkä niinkään tuottavia. Byrokratiaa vähentämällä, on vaikeaa väittää tuotannon varsinaisesti laskevan. Tehokkuus on hyväksi samalla tavalla kaikilla aloilla, olipa kyse byrokratiasta tai jostain muusta; Kun keksii keinon miten sama työ tehdään pienemmällä määrällä resursseja, vapautuu osa aiemmista resursseista muihin tehtäviin. Sillä tavoin byrokraattiset työt ja muut työt ovat vertailukelpoisia.

Lähestymistapa byrokratiaan perustuukin sen tuotannon luonteeseen, se on helppo mieltää tuotannoksi, joka ei ole välttämätötä, vaan mahdollistaa muun toiminnan. Esimerkiksi luvan hakeminen. Lupa itsessään ei tee mitään, vaan luvan käyttäjä tekee luvalla jotain.

 

Vaihtotase ennustaa kysyntäolosuhteita ja paikallinen menestys selittää alueellisia palkkaeroja

Palvelualoilla on töitä, jotka eivät mitenkään voi olla paikallisesti tuottavampia maassa, jossa palkkataso on korkeampi, kuin jossakin toisessa maassa, jossa palkkataso on matalampi. Silti näillä palvelualoilla voi olla varakkaamassa maassa korkeampi palkka.

Mistä se johtuu? Yksi tapa selittää tämä on erikoistumisella, maksukyvyllä ja hintajoustolla. Esimerkiksi mikäli Nokia edelleen toimisi Suomessa vahvasti, palkkaisi insinöörejä yli mediaanitulon, voisi tulon arvo henkilölle itselleen olla suhteessa hänen siihen itse käyttämäänsä aikaan. Esimerkiksi hiusten leikkaamisen suhteellinen arvo voi olla suunnilleen sama paikallisesti, vaikka sen konkreettinen arvo jossakin toisessa maassa olisikin alhaisempi.

Hyvin palkattu ihminen luo ympärilleen kysyntää, joka ylläpitää muita työtehtäviä.

Esimerkissä mainittu hiustenleikkaaja (Sillä ei ole tässä yhteydessä merkitystä onko hiustenleikkaajan palkka parempi kuin insinöörillä) puolestaan omaa reaalisen ostovoiman, joka on suhteessa aiemmin mainitun insinöörin reaaliseen ostovoimaan, johtuen hänen subjektiivisesta suhteellisesta arvostuksestaan hiustenleikkaamiselle.

Kysyntä, jonka sekä insinööri että hiustenleikkaaja muodostavat kohdistuu sekä sisämarkkinoilal tuotettuihin tuotteisiin, että tuontituotteisiin. Esimerkiksi molemmat voivat ostaa vaikkapa Korealaisen älypuhelimen. Palkka suhteessa älypuhelimen hintaan, kertoo ostovoimasta ja elintasosta.

Vaihto- ja kauppataseen suhteen kyse on hieman samasta asiasta suuremmassa mittakaavassa, ja ne seuraavat tilannetta tietyssä kategoriassa, tiettyjen rajojen sisällä. Se kertoo siitä, tuovatko esimerkin insinööri ja hiustenleikkaaja ympärilleen kysyntää keskimäärin enemmän kuin vievät ympäristöstään. Jos vaihto- ja kauppatase ovat negatiivisia, kysynnän täytyy alueellisesti olla laskeva.

Suhteessa liikevaihtoon ja investointien yhteydessä syntyvään rahanmäärään, vaihtotaseluvut (Eli nettoluvut) ovat melko pieniä, mutta ne kertovat kysyntäolosuhteiden muutoksesta.

Aiemmin kirjoituksessa yritin esittää velan & rahan endogeenisyyttä ns. taloden 'neliön' (Käyttäen jälleen samaa huonoa vertausta) tai väittämällä, että niillä on kerroinvaikutus. Voidaan ajatella että ne kysynnän ja tarjonnan olosuhteet, joita vaihtotaseen muutos pikkuisen säätelee lyhyellä aikavälillä, voivat kertautua investointiasteen kautta. (Esimerkiksi tästä näkökulmasta Venäjän pakotteiden negatiiviset vaikutukset Suomen taloudelle ovat saattavat olla pidemällä aikavälillä merkittäviä)

Vaihtotase ei kuitenkaan kerro siitä mikä on ihmisten hyvinvoinnintaso, vaihtotase kertoo pikemminkin tietyn kategorian tasapainotilasta. Esimerkiksi Nokian tulos heikkenee, Suomessa vaihtotase kääntyy negatiiviseksi, sisämarkkinoilla on vähemmän insinöörejä kuluttamassa. Tämä voisi johtaa esimerkiksi valuutan devalvoitumiseen, jolloin vaihtotase muuttuisi takaisin +-0 tilanteeseen. Tällöin ihmisten konkreettinen hyvinvointi olisi alhaisempi sillä samaan palkkaan suhteutettuna Korealainen älypuhelin olisi kalliimpi.

Vaihtotase ei siis kerro hyvinvoinnin määrästä, vaan sen odotusten tasapainosta. Mikäli vaihtotaseet ovat vinoutuneet pitkäksi aikaa, jollakin tavalla järjestelmä on epätasapainossa.

 

Lopuksi

Kirjoitus venähti aivan jäätävän pitkäksi - ei ollut tarkoitus - ja punainen lanka ehti moneen otteeseen kadota. Asiat ovat varmaan aikalailla hajallaan tekstissä, ja en enää millään jaksa käydä kirjoitusta vielä kertaalleen läpi ja yrittää korjailla sitä, edes virheiden puolesta. Pahoittelen että tekstistä tuli sillä tavalla huono. Pitää yrittää päivittää tekstiä vaikka huomenissa..

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

En kyllä allekirjottaisi ihan noin yksioikoista näkemysta rahan luonnista.. nimittäin kotitalouksien asuntovelat (eli tuottamattomat) verrattuna yritysten ns.kannattaviin investointivelkoihin taitaa olla melko paljon suurempia.

Ajattelit ilmeisesti velanoton melko rationaalisesti eli niin,että sitä vain otetaan silloin,kun sen takaisinmaksu on laskelmoitua. Tässä kohtaa onkin sitten maapallon kokoinen aukko.

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Minusta olette ihan oikeassa, kirjottaessani kyseistä en edes ajatellut eritellä kulutusluottoja, tai perinteisiä asuntojalainoja investoinneista, mikäli olisi tietysti pitänyt tehdä.

Lopuissakin teksteissä on paljon sellaista täydennettävää, esimerkiksi tuohon euroon liittyen.. Kun asiaa ajattelen niin oikeastaan kyse on siitä etteivät tiedonhallinta- ja kirjoituskykyni ole riittäviä siihen, että pystyisi näin laajasta aiheesta kirjoittamaan kattavasti, ja vieläpä pitämään tekstin järkevissä mitoissa. Aina jokin näkökulma unohtuu tai vaihtoehtoisesti kirjoitus venyy loputtomiin.

Tämä on kumminkin mielenkiintoinen näkökulma tarttua, miten asuntolainat tai pienet kulutusluotot on suhteutettavissa investointeihin? Miten ne poikkeavat?

Mielestäni voi olettaa, että ainakaan tuotanto ei kasva näiden lainojen yhteydessä samalla tavalla, kuin se voi kasvaa investointien yhteydessä. Toisaalta asuntolainan yhteydessä ostetaan kiinteistöpääomaa, tai jopa rakennutetaan uutta. Tämä on oikeastaan aika monimutkaista, jos kyseessä on sijoitusasunto, onko silloin kyseessä jotakin mikä on verrattavissa normaaliin investointiin? Muuttuuko asia juuri silloin jos lainanottaja asuu asunnossa itse?

Kaikesta huolimatta minusta tekemänne määritelmä eli "tuottamattomat", on ihan kohtuullinen, ja voisi olettaa että ainakin näillä lainoilla hankittujen asioiden tuottavuus on alhainen verrattuna varsinaisiin investointeihin.

Mikäli taas tuottavuuden kasvua vertaa rahanmäärän kasvuun, voisi silloin olettaa kulutusluottojen ja asuntolainojen vaikuttavan merkittävämmin inflaatioon kuin investoinnit.

En minä oikeastaan tiedä.. Juuri nyt on vähän sellainen olo ettei kovin kattavasti tai syvällisesti viitsi asiaa pohdiskella, mutta mukava kun kommentoit ja toit tämän tärkeän ja unohtuneen näkökulman esille :)

Toimituksen poiminnat