Kirjoituksia Epämääräisiä kirjoituksia milloin mistäkin

Helander, Protektionismi, kuluttajahinnat ja Vähittäiskauppa

Johdanto

Kirjoitus sisältää mielipiteitä, jotka eivät ole luotettavia tai minkäänlaisen asiantuntemuksen varassa. Sisältöön kannattaa siksi suhtautua kriittisesti ja skeptisesti. Kirjoitin kirjoituksen vieläpä melko huolimattomasti joten sisällössä saattaa olla kaikenlaisia huolimattomuuteenkin perustuvia puutteita.

Mikko Välttilä kirjoitti avoimen kirjeen puheenvuorossa Keskon pääjohtaja Mikko Helanderille. Uusi Suomi kirjoitti Helanderin vastauksesta eilen otsikolla "Kesko-pomo vastaa avoimeen kirjeeseen – vihjaus Lidlin ”markkinointikeinosta”". Kimmokkeena Välttilän kirjoitukselle toimii, kuten välttilä kirjoituksessaan mainitsee ja linkittää, Helanderin haastattelu Keskisuomalaisessa.

Suomessa tilanne on poikkeuksellinen sillä kahdella suurimmalla S- ja K-ryhmällä on poikkeuksellisen suuri markkina-asema, joka on tärkeimpiä yksittäisiä kontekstiin liittyviä seikkoja.

 

Helanderin näkökulmat Keskisuomalaisessa protektionismia ja kilpailun vastustamista

Lainaus:

"– On tehty päätöksiä, jotka ovat suomalaisten edun kannalta hyvin arveluttavia. Ne ovat päätöksiä, joilla yhteiskunta edistää kansainvälisten halpaketjujen maahantulemista. Jos isot kansainväliset halpaketjut saavat Suomen tyyppisessä maassa vahvan jalansijan, se vaarantaa suomalaisen elintarviketeollisuuden ja sitä kautta maatalouden tulevaisuuden"

Helander sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa.

 

Mielestäni pohjimmiltaan Helanderin argumentissa on kyse protektionismista ja kilpailun vastustamisesta. Käsitellään ensiksi kilpailun vastustamista ja siihen liittyviä tekijöitä, seuraavaksi protektionismia.

 

Kilpailun merkityksestä: Heikko kilpailu korottaa hintoja

Heikko kilpailu nostaa hintoja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, mitä useampia vaihtoehtoja kuluttajilla on ostopäätöksiensä tekemiseksi, sitä helpompaa on valita halvempi tai mieluisampi tuote.  Mikä johtaa kilpailuun kalliiden tai huonolaatuisten tuotteiden menettäessä kilpailukykyään, ainakin teoriassa. Käytännössä tämä ei välttämättä toteudu ns. haitallisen valikoitumisen vuoksi, mikä perustuu ensisijaisesti kuluttajan tiedonpuutteeseen tai (erityisesti) vangin ongelman kautta toiminnan haitallisiin ulkosivaikutuksiin.

Heikon kilpailun valitessa toimijat markkinoilla eivät välttämättä tarkoituksen mukaisesti hinnoittele tuotteitaan liian korkealle, siinä hengessä jossa esimerkiksi monopoli tämän hintojen korotuksen määrittää.

Tuotteet menevät kaupaksi korkeammilla hinnoilla ja tuotteet, jotka eivät kovemman kilpailun vallitsessa olisi kilpailukykysiä, säilyvät kauppojen hyllyllä. Huonosti tuottavilla yrityksillä voi olla suuremmat markkinaosuudet, kuin heillä muuten olisi. Vertailussa pienemmät markkinaosuudet johtaisivat mahdollisesti pienempiin muuttuvien kustannuksien kokonaissummaan sen tavan perusteella, jolla rajakustannukset miellettään muodostuviksi.

Esimerkiksi niin että Mikko Mallikkaan Puoti arvioi että Perunaa menee kaupaksi 1t hinnalla 1e ja 2t hinnalla 0,25e, näin ollen Mallikas kahdesta annetusta vaihtoehdosta todennäköisesti valitsee 1e perunan hinnaksi. Suhteessa kilpailun on kovemiseen muutos perunan myynnissä suhteessa annettuihin esimerkki luihin voisi olla seuraavanlainen: 0,2t hinnalla 1e ja 2t hinnalla 0,25e. Tarkoituksena on havainnollistaa, että kilpailun kasvaessa Mallikkaalla on luonteva kimmoke valita edullisempi hinta, sillä se tuo suuremman kilpailun vallitessa todennäköisemmin suuremman voiton. Mutta jos kilpailu on heikkoa, suhteellisesti suuremmalla hinnalla ja pienemmällä volyymillä saadaan aikaiseksi suurempi voitto. Tämä johtaa kuluttajan tappioon termin "deadweight loss" tyyppisessä mielessä.

ALKO kysymys on siinä mielessä merkityksellinen, että se asettaa kilpailijat erilaiseen asemaan, jos vain tiettyjen ketjujen yhteydessä on ALKO:ja. Helander tosin esittää, ettei ole heidän yhtiönsä vaikutusvallassa mihin ALKO:t sijoittuvat. Minusta onkin siksi hyvin erikoista, että Helander on tuohtunut kilpailuviraston päätöksestä siirtää ALKO:ja.

 

Tuottajien neuvotteluasema

Mikäli tuottajien asema suhteessa tuotteita kauppaaviin tahoihin on huono esimerkiksi määrällisten suhdelukujen vuoksi (Esim. 10 tuottajaa : 1myyjä : 10 asiakasta), voi olla että ainoastaan kuluttajat eivät ole heitä jotka kärsivät hinnoitteluun perustuvan hyvinvointitappion. On mahdollista että myös tuottajat kärsivät joutuessaan myymään tuotteensa suhteelliseen neuvotteluasemaan perustuvaan hintaan, joka voi olla alhainen. Tämä puolestaan tarkoittaisi tuottajien hyvinvointitappiota.

 

Haitallinen valikoituminen, kilpailu, sekä Suomalainen moraali ja yrityskulttuuri

On mahdollista esittää väittämä, että Suomalaisten yritysten toiminta on moraaliltaan korkeatasoisempaa kuin ulkomaisten tai kansainvälisten yritysten toiminta. Esimerkiksi sillä tavoin, että Suomalaiset ovat rehellisempiä ja tunnollisempia taloudellisessa toiminnassaan keskimääräisesti kuin muut toimijat. Mielestäni tämän tyyppistä argumenttia Helander protektionisminsa tueksi yritti keskisuomalaisen haastattelussa rakentaa jo kertaalleen lainatun kommentin sisällössä

"...Jos isot kansainväliset halpaketjut saavat Suomen tyyppisessä maassa vahvan jalansijan, se vaarantaa suomalaisen elintarviketeollisuuden ja sitä kautta maatalouden tulevaisuuden..."

Mielestäni huoli haitallisesta valikoitumisesta ja Suomalaisen moraalin heikkenemisestä on aiheellinen. Mutta lääke kyseiseen vaivaan on selvästi väärä jos ongelmaa pyritään ratkaisempaan Helanderin näkökulmasta.

Pikemminkin minusta on niin, että riippumatta siitä onko kaupallinen toimija ulkomainen vai kotimainen, heillä tulisi olla samat säännöt, ja niiden sääntöjen puitteissa, toteutuisi myös Suomalaisille ominainen moraali ja oikeustaju. Sen sijaan että kaikki ylikansalliset toimijat ja ulkomaiset yritykset mustamaalataan ja suljetaan ulos, pitäisi paikallisen lainsäädännön varmistaa kilpailun toteutuminen ilman haitallista valikoitumista ja hyvän tavan mukaisesti.

Ajatellaan nyt esimerkiksi että täällä valmistetaan elintarvikkeet turvallisesti ja laadukkasti, käytännössä vaikkapa niin että tuotteiden sisältämät haitta-ainemäärät ovat alhaisempia. Markkinoille tulee uusi kilpailija, joka myy haitta-ainemääriltään huonompia tuotteita ja alhaisemmalla laadulla. Hinnan vuoksi tuotteet menevät kuitenkin kaupaksi. Ihmiset eivät osaa huolestua elintarvikkeiden haitta-aineiden aiheuttamasta esim. syöpäriskistä, eivätkä voi mitenkään muutenkaan tietää kaikkea olennaista ostamistaan tuotteista tai siitä, onko niiden valmistusperiaate lähellä maan hyvää tapaa.

Ylläolevan kaltainen ajattelu on minusta epäluotettavaa. Mitä takeita ensinnäkään on sille että Suomalainen tuote olisi jotain tämän tyyppistä, että Suomalaiset kilpailijat noudattaisivat tätä hyvän tavan mukaista toimintaa? Yritykset voivat markkinoida tuotteitaan sellaisina, rakentaa imagoa yhteiskuntavastuuta kantavasta roolista, mutta tyypillinen markkinointi ei pyri antamaan oikeaa kuvaa kuluttajille, vaan sen kuvan, joka mahdollistaa tuloksen tekemisen.

On jokaisen yrityksen johdon tai työntekijöiden henkilökohtaisestakin moraalista kiinni miten moraalisesti yritys toimii. Haitallinen valikoituminen tässä kontekstissa voi antaa kilpailuedun yritykselle moraalittomasta toiminnasta.

Näin ollen riipumatta siitä onko toimija ylikansallinen, ulkomainen vai kotimainen, lain pitäisi muodostaa sellaiset pelisäännöt, joiden puitteissa kilpailu tapahtuu kuten pitää. Se taas että miten tällainen byrokraattinen valvonta- ja kontrollijärjestelmä rakennetaan mahdollisimman kevyesti ja järkevästi on ihan toinen kysymyksensä, mutta käytännössä meillä on Suomessa aika tarkka elintarvikelainsäädäntö, sen perusteella mitä aiheesta tiedän. Suomi tuskin on jouhevasti toimivan ja kevyen byrokratian mallimaa.

 

Rakenteellinen korruptio saattaa heikentää kilpailua ja johtaa hintojen kasvuun, esim kaavoituspäätökset kaupanalalla

Rakenteellinen korruptio  saattaa johtaa hintojen kasvuun ja kilpailun heikkenemiseen esimerkiksi kaavoituspäätöksiin perustuvien mekanismien välityksellä. Mikäli kunnallisvaltuustolla on kytköksiä yritystoimintaan, on mahdollista, että valtuustojen tekemät päätökset vaikuttavat kilpailuun haitallisesti. Usein olen kuullut tämän kaavoitukseen liittyvän korruption argumentin, mutta en tietysti tiedä onko sillä totuuspohjaa tai mitkä ovat ne täsmälliset ketjut tai yritykset, jotka tästä hyötyisvät.

Jokatapauksessa, kaupanalalla sijainti on merkittävä kilpailutekijä, ihmiset valitsevat helposti lähempänä olevan liikkeen tai paremmin esillä olevan kaupan, kuin kaukaisemman tai huonomman näkyvyyden omaavan vaihtoehdon. ALKO:jen vaikutus niiden lähellä olevien liikkeiden toimintaan ovat hyvä esimerkki sijainnin merkityksestä.

Kaavoituspäätökset ja monet muutkin luvanvaraiset tai byrokraattiset tekijät voivat toimia markkinoille pääsyn esteenä. Mikä voi kasvattaa kilpailijoiden keskimääräistä heterogeenisyyttä ja siten heikentää kilpailua, monopolistisen kilpailun puitteissa. Heterogeenisyyden astetta voi teoreettisesti arvioida vertaamalla monopolistisen kilpailun tilaa täydellisen kilpailun tilaan. (Tämä sanamuoto on tosin hieman epätarkka, mutta perusajatus on että kun markkinoilla on tarpeeksi paljon vaihtoehtoja, tuotteille löytyy helpommin samankaltainen korvike, joka tuottaa hintakilpailua. Laadulliseen erilaisuuteen perustuva kilpailu on toki myös positiivista)

Paikalliseen valvontaan liittyy mielestäni myös yksi kilpailuun liittyvä ongelma: Suomi saattaa valvoa paikallisten tuottajien toimintaa, mutta ei ulkomaisten tuottajien toimintaa. Näin ollen Suomen oma lainsäädäntö voi aiheuttaa ulkomaisille toimijoille kilpailuedun. Tämä on ainakin käsitykseni asiasta. Ilmeisesti aikasuuri osa maatalouslainsäädännöstä kattaa koko EU:n alueen ja toimii direktiivien mukaisesti. Aihe on minulle aika tuntematon joten en tähän paneudu enempää.

 

Kauppojen aukioloaikojen merkityksestä

Keskisuomalaisen haastattelussa Helander tuo esille myös kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen, mikä on muutenkin ollut paljon puhuttu teema mediassa. Mielestäni kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen kuulostaa sanan vapaus konnotaatioiden vuoksi liberaalilta kilpailuatukevalta toiminnalta, mutta se ei välttämättä ole sitä.

Uudet yrityset ovat tyypillisesti pienempiä kuin markkinoita hallitsevat yritykset. Aukioloaikojen rajoitukset perustuvat liikkeiden kokoon. Näin ollen rajoitukset keinotekoisesti kasvattavat sitä tilaa, joka pienillä yrityksillä on markkinoilla. Tämä voisi teoriassa toimia kilpailua kasvattavana tekijänä, mahdollisesti salliessaan uusien pienempien myymälöiden suhteellisesti helpomman perustamisen.

MIkäli kauppojen aukioloajat olisivat täysin vapaat, tämä saattaisi johtaa hypermarkettien markkinaosuuksien kasvamiseen, ja pitkässä juoksussa heikentää kilpailua uusien liikkeiden syntymisen määrän alenemisen kautta. Lisäksi on minusta kyseenalaista, tuoko aukioloaikoihin perustuva kilpailun määrän kasvaminen varsinaisesti lisää hyvinvointia ihmisille.

Minusta kotimaisen kaupanalan kilpailutilanne ei ole hyvä, mutta tämä on lähinnä mielikuviin perustuva mielipide. Tämä toisaalta tarkoittaisi myös ettei tämä aukioloaikojen liikkeiden kokoon perustuva rajoittaminen taida näkyä nykyisessä kilpailutilanteessa.

Olennaista kuitenkin on että aukioloaikojen rajoituksissa on sekä kilpailua tukeva argumentti, että kilpailua heikentävä argumentti.

 

Protektionismi ja tuotannontekijöiden uudelleen järjestäytyminen

Protektionismi lyhykäisyydessään tarkoittaa talousalueen sisäpuolisten markkinoiden "suojelemista" tullien tai rajoitusten muodossa. Tämä puolestaan heikentää kilpailua ja vähentää erikoistumista, joka voi perustua absoluuttiseen- tai suhteelliseen etuun perustuvaan vaihdantaan.

Esimerkiksi niin että Suomalainen joutuu maksamaan perunasta enemmän ostaessaan sen Suomesta, kuin mitä joutuisi maksamaan ostaessaan sen Espanjasta. Espanjassa aurinko paistaa pidempään ja perunatkin turpoavat nopeammin. Mitä ne perustelut nyt ovatkaan.

Kilpailu johtaisi siis perunantuotannon vähenemiseen ja tuotannon osittaiseen alasajoon. Tällöin tuotannontekijät eli työntekijät ja pääoma voisivat siirtyä tuottavampiin tehtäviin. Tällöin pitkällä aikajänteellä keskimääräisen tuotannon pitäisi kasvaa, kun erikoistuminen tapahtuu laajemmassa mittakaavassa, vaikkapa Euroopan Unionin alueella tai globaalisti.

Mielestäni on tosin tarpeellista huomioida ettei tuotannontekijöiden uudelleen järjestäytyminen ole ilmaista ja muutospaineen tuomien konkurssien tai työsuhteiden päättymisten haitalliset vaikutukset voivat kestää pitkäänki (Aikaisempi kirjoitus otsikolla "Laman pitkä käsi"). Esimerkiksi Venäjä-pakotteiden vaikutus Suomalaiseen tuotantoon on varmasti negatiivinen. Mutta tarkoittaako tämä että kaikki tuotanto pitäisi alasajaa sen ollessa kannatamatonta pakotteiden vuoksi? Minun mielestäni ei tietenkään, jos on oletettavaa, että pakotteiden päätyttyä kauppa jatkuu normaalisti. Samasta näkökulmasta on minusta tarkasteltava myös niitä tekijöitä, jotka antavat joillekin toimijoille kilpailuedun. On mahdollista että kilpailuetu on luonteeltaan väliaikainen, esimerkiksi lyhyen aikavälin palkkakehityksen erojen vuoksi, tosin en ole lainkaan varma voiko tätä käyttää esimerkkinä.

Protektionismin yhteydessä minusta on tarpeellistä kysyä mitä tarkkaan ottaen suojellaan. Keskittyykö protektionismi tiettyjen yritysten voittojen suojelemiseen, vaiko jonkun ulkoisen tavoitteen saavuttamiseen. Esimerkiksi ruoantuotannon omavaraisuuden säilyttäminen, siinä tapauksessa ettei kotimainen ruoantuotanto olisi kilpailukykyinen, on minusta ihan ymmärrettävä ulkoinen tavoite, mutta sekään ei välttämättä tee protektionismista kannattavaa.

Kilpailu voisi kasvaa markkinoille pääsyn estymiseen perustuvan efektiivisen protektionismin murentuessa.

 

Protektionismi, Euro ja devalvaatio

Protektionismi on mielestäni vaikutuksiltaan verrattavissa devalvaatioon tietyllä tavalla. Mikäli olettaa että sisämarkkinoiden toimintaedellytyksien säilymiseksi vaihtotasen täytyy olla tasapainossa, siten että sisämarkkinoiden likviditeetti on yhteydessä rahan liikkeisiin tietyn talousalueen rajojen ylitse, ja tähän perustaa oletuksen että vaihtotase tietyltä osin ennustaa tai selittää esimeriksi inflaatiota, deflaatiota tai resurssien käyttöastetta.

Tällöin mielestäni protektionismin vaikutukset ovat verrattavissa rahan arvon ulkoiseen muuttumiseen, joskin pienemässä ja paikallisemmassa mittakaavassa.

Käytännössä protektionismi voi estää ulkomaisten tuotteiden ostamisen ja siten säilyttää kilpailukyvyn keinotekoisesti talousalueen sisäpuolella tietyllä sektorilla. Tavallaan tämän pitäisi johtaa hyvinvointitappioon siten että kuluttajien de facto ostovoima on suhteellisesti heikompi kuin ilman protektionismia. Tämähän vaikuttaa päällisin puolin verrannolliselta tilanteeseen, jossa ulkoisen devalvaation vuoksi kuluttajien ostovoima on konkreettisesti heikompi kuin ilman devalvaatiota.

Nykyisessä taloustilanteessa Suomella on ilmeisesti edessään EU:n alueella tarjoiltu pitkä ja kivinen sisäisen devalvaation tie. Sisäinen devalvaatio on ongelmallisempi kuin ulkoinen devalvaatio, sillä kotitalouksien lainojen suurudet eivät devalvoidu valuutta kurssin mukana kuten valuuttaan sidottujen lainojen suhteen tapahtuisi Lex Monetaen perusteella.

Olennainen pointti, jonka yritän tässä nostaa esille on kaksi osainen:

1. Devalvaatiopaineiden aikana protektionismin määrällinen heikentäminen saattaisi kasvattaa devalvaatiopaineita

2. Devalvaatiopaineista itsestään on mahdollista tehdä johtopäätös että kilpailukyky on hetkellisesti heikompi kuin sen varsinaisesti pitäisi olla, ja tämän kilpailukyvyn korjaaminen vapauttamalla kilpailu protektionistisista piirteistä saattaisi johtaa tuotannon alasajoon hetkellisyyden perusteella, ja kilpailukyvyn palautuminen saattaisi tapahtua pitkän kaavan kautta ja työttömyyden myötä. Sen sijaan vaihtoehtoisesti kotimaisen tuotannon olessa kilpailukykyinen suhteessa ulkomaiseen tuotantoon, olisi tällainen hetki paljon parempi protektionismin purkamiselle, jolloin ei olisi hetkelliseen kilpailuetuun perustuvaa argumenttia protektionismin purkamista vastaan.

 

Lopuksi

Näiden näkökulmien vuoksi minusta Helanderin protektionistisissa näkemyksissä on jonkinlaista järkeä. Kokonaisuudessaan minusta kaupanalan kilpailu Suomessa on liian heikkoa, ja voi olla että nykyinen oligopoli on kaikkien Suomalaisten hyvinvointitappio.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Niin. Jotta varmistettaisiin tämän moraalisen, valvotun toiminnan kilpailukykyisyys, voitaisiin asettaa maahantuoja täyteen ensisijaiseen ja takautuvaan vastuuseen tuotteesta. Tällä hetkellä tilanne taitaa olla toisenlainen, ainakin niin olen ymmärtänyt kuluttajaliiton selostuksesta, jota lainaan tässä:

"Maahantuoja tai se, jonka tavaramerkillä tuote on varustettu ja joka on markkinoinut tuotetta omanaan, esimerkiksi kauppojen omat tuotemerkit (Pirkka, Rainbow) on vastuussa tuotteesta, jos tuotteesta ei löydy valmistajan tietoja eivätkä he pysty antamaan niitä ostajan hakiessa korvausta vahingostaan. "

Tarkoituksenmukaista olisi siis maksattaa kaikki mahdolliset testit ulkomaisista elintarvikkeista maahantuojalla, jotta tämä meidän järjestelmämme moraalinen hintapiikki siirtyisi myös ulkomaalaisiin tuotteisiin sitä kautta. Nyt ainakin osa tullilaboratorion kustannuksista jo tulee tätä kautta, mutta sen jälkeen vastuukin siirtyy tullilaboratoriolle (ei korvaus, moraalinen).

Itse asiassa myös maahantuojan tukemat ihmisoikeusrikkomukset voisi asettaa rangaistuksen alaisiksi, jotta kilpailuvalttia ei tulisi tätäkään kautta, ja näin meidän nkökulmastamme laittomasti hankitut voitot valuisivat valtion kassaan.

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Minusta tämän tyyppiset ratkaisut voisivat olla ihan järkeviä, mutta samalla olisi hyödyllistä pitää itse valvontaan liittyvät kustannukset mahdollisimman alhaisina. Tarkoitan että resursseja tarvitaan laadun aikaansaamiseksi ja siihen varsinaiseen tuotantoon liittyvät resurssit ovat niitä olennaisia. Valvonnan on tarkoitus varmistaa että tuotannon resurssit toimivat kuten pitää.

Asiassa on minusta aika monta puolta ja en tähän byrokratia juttuun yrittänyt perehtyä kirjoituksessa kun tuo muutenkin venähti niin pitkäksi.

Minun mielestäni esimerkiksi peliteoreettinen valvonta olisi järkevää, varmistaa lähinnä se ettei epäterveellisten tuotteiden tai muuten puutteellisten tuotteiden valmistaminen olisi kannattavaa, siten että sanktioissa ja muissa menettelyissä huomioitaisiin myös rikkomuksen tekijän saama hyöty rikkeestä. Vertauksen vuoksi esimerkiksi ei tarvitse tarkistaa jokaisen tuotteen sisältöä erikseen, turvallisuuden toteamiseksi, sillä tämä prosessi ei itse tuota sitä turvallisuutta, vaan se prosessi, joka liittyy tuotteen valmistamiseen tekee sen. Sen sijaan valvonta estää huonosti valmistetun tuotteen pääsyn markkinoille. Samaan lopputulokseen saattaisi olla mahdollista päästä sillä että on pistokokeiden tiheys on suhteessa rikkeiden sanktiointiin. Toisin sanoen pistokokeiden tiheys on suhteessa rikkeen toteamisen todennäköisyyteen suhteessa sen rikkeen tapahtumatiheyteen, ja näin ollen ns. kiinnijäämisen riski on suhteessa mahdolliseen hyötyyn.

Byrokratia voi myös toimia esteenä markkinoille pääsyn suhteen, ja heikentää kilpailua, nostaa hintoja ja sitoa inhimillistä pääomaa tai resursseja alhaisen tuottavuuden työhön.

Itse silti kannatan keskitettyä elintarviketurvallisuuteen liittyvää valvontaa, minun mielestäni kuluttajat eivät pysty tehokkaasti hyödyntämään älyllistä pääomaansa näiden päätösten tekemisessä ja arvioimisessa. On parempi jos asiantuntijoiden tietämys on mahdollista hyödyntää niin että siitä hyötyvät kaikki ja ihmiset voivat delegoida ajatuksensa ja tutkimuksensa tehokkaammin.

Minusta esittämäänen tapaan lainsäädännön pitäisi pyrkiä ennaltaehkäisemään rikkomuksia ja ylläpitämään tiettyjä arvoja ympäristössä, tai pikemminkin laadullisia ominaisuuksia, kuten elintarvikkeiden turvallisuutta tai muita vastaavia juttuja.

Mikäli protekionismia perustellaan tietyn näköisen kulttuuriympäristön säilyttämisellä tai turvallisuuden säilyttämisellä, laatustandardeilla, mielestäni tämä perustelu ei ole kovin hyvä. Oletus paikallisesta turvallisuudesta tai yrityskulttuurista on oletus, eikä oletus estä paikallisia toimijoita toimimasta kyseisen tavan vastaisesti. Näin ollen tämän turvallisuuden pitäisi toteutua lain vuoksi, eikä protektionismin vuoksi, ja siksi protektionismi ei minusta toimi tässä tarkoituksessa erityisen hyvin, ellei sitä ole suoraan kytketty tähän tarkoitukseen: Esimerkiksi siten että ainoastaan tietyt standardit täyttävät tuotteet ylipäätään saavat maahantuontiluvan. Mutta onko tämän tyyppinen laadunvalvonta tehokasta resurssien suhteen?

Olen samaa mieltä siitä että valmistajan pitäisi olla automaattisesti vastuussa tuotteistaan. Se miten korvausvastuu jakautuu välittävien tahojen ja valmistajien tahojen välillä on toinen kysymys, mutta minusta molemmat osapuolet tarvitsevat jonkun verran vastuuta. Tietysti kuluttajallakin pitää olla vastuuta, muunlaisen oletuksen varaan tuskin voi mitään järjestelmää rakentaa tehokkaasti, mutta sekään ei varmasti ole kovin järkevää että kaadetaan kaikki vastuu kuluttajalle.

Tähän liittyy myös ns. kiellettyjen aineiden käytännöt ja niihin liittyvät turvalliset valmistusmenetelmät. Mielestäni näidenkin suhteen valmistajien pitäisi olla takautuvasti vastuussa aiheuttamistaan vahingoista, siten ettei ole taloudellisesti kannattavaa valmistaa tuotteita mahdollisesti vahingollisista aineista.

Haitallinen valikoituminen tekee kilpailun turhauttavaksi niille toimijoille, jotka automaattisesti johdon tai omistajien luonteenlaadun vuoksi pyrkivät noudattamaan moraalista toimintatapaa. Jos kilpailu mahdollistaa haitallisen valikoitumisen, tällöin moraaliseen toimintaan ei ole varaa. Esimerkiksi mikäli valheellinen mainonta on mahdollista, silloin se voi olla myös kilpailuetu, ja se voi tarkoittaa ettei rehellinen mainonta kannata, mikä voi johtaa siihen, että rehellisesti toimiva yritys tekee konkurssin tai joutuu muuttamaan toimintatapojaan. Tällöin mielestäni olisi järkevintä, että lainsäädäntö estäisi moraalittoman toimintatavan kannattavuuden, tällöin tämä turhauttava piirre saattaisi hälvetä.

Lisäksi mikäli tällainen moraaliton tai ihmisille haitallinen toiminta on taloudellisesti kannamatonta, se saattaisi kannustaa kilpailijoita myös keskinäiseen valvontaan. Eli yhden kilpaiijan menettämä markkinaosuus saattaa olla toisen kilpailijan etu, ja näin toimia myös kimmokkeena tällaiselle vertaisten laadunvalvonnalle.

Tiedon saanti tuotteista on myös kriittisessä roolissa.

Päältäpäin on mahdotonta tietää mikä jauhelihapaketti sisältää sianlihaa sikalasta, jossa sikoja on kohdeltu hyvin ja eettisesti, ja mikä paketti sisältää huonosti kohdeltujen sikojen jauhelihaa. On ilmiselvää, että jos kuluttaja voisi maagisesti tietää missä paketissa mitäkin on, tämä valinta vaikuttaisi suoraan siihen mitä kaikkea kilpailu vaatisi.

Käytännössä kuluttajalla ei ole tätä kaikkea tietoa, mihin viittaan yleensä kysynnän epätarkkuuden argumentilla. Samaa tarkoittava termi on ns. asymmetrinen informaatio, mutta mielestäni tämä on vähän epätäsmällinen muotoilu kyseiselle näkökulmalle, sillä siitä syntyy mielikuva, että jollakin osapuolella on kaikki tarpeellinen tieto. Mutta selvästikään kaikkea tätä tietoa ei ole kummallakaan(millään) osapuolella, vaikka siinä voikin ilmetä asymmetriaa. Esimerkiksi sikalan pitäjällä tuskin on tietoa sikojen hormoonijärjestelmän vaikutuksista ihmisen hormoonijärjestelmään sen jälkeen kun ihminen syö sianlihaa. Lääkärillä varmasti on tässä suhteessa parempi tietämys sianlihasta. Mutta sikalanpitäjällä selvästikin ja puolestaan on parempi tietämys monista muista seikosita sikojen suhteen. Kuluttajalla taas on omat tietonsa. Uusia tutkimuksia tehdän jatkuvasti ja tiedonmäärä itsessäänkin kasvaa, kokonaisuudessaan tietämys on luonteeltaan puutteellista.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä.

Puoluteettoman, virkamiespitoisen byrokratian ylläpitäminen on agraariyhteiskunnasta siirryttäessä eteenpäin ollut ehkä varmin tapa jonka olemme keksineet varmistamaan kaupankäynnin jatkuvasti kehitttyvän vilunkipelin kitkemistä. Kotimaista tuotetta kaupatessa en välttämättä tästä syystä asettaisi nykytilanteessa vastuuseen takautuvasti, mutta ulkomaalainen - varsinkin EUn ulkopuoliset - tuotanto voitaisiin asettaa erilaiseen asemaan.

Kustannusten siirtoa ajan tässä takaa. Halpatuotantomaista tuotteitaan tuovan yrityksen tulisi varmistaa alihankkijansa tai tuottajansa toimivan täysin samoilla ehdoilla kuin täällä, ehkä palkkauskäytäntöjä lukuunottamatta. Tietenkin toimiva kaupallinen malli koskien yleisesti kaikkea tuotantoa, eikä pelkästään elintarvikkeita, vaatisi kaikkien länsimaiden asettumista järjestelmän taakse.

Toimituksen poiminnat