Kirjoituksia Epämääräisiä kirjoituksia milloin mistäkin

Kun valtio rikkoo lapsesi

Ihan ensimmäiseksi haluiaisin mainita että minulla ei ole tarvittavaa asiantuntemusta voidakseni vastuullisesti ottaa kantaa aiheeseen, enkä myöskään ole ehtinyt vielä kunnollisesti perehtyä aiheena olevaan julkaisuunkaan. Suosittelen suhtautumaan kriittisesti.

 

Johdanto

Juhana Vartiainen ja Anders Borg esittelivät raporttinsa Suomen taloudentilan kohentamiseksi eilen. Tässä kirjoituksessa en varsinaisesti yritä paneutua itse raporttiin vaan siihen liittyneeseen rönsyyn, josta taloussanomat uutisoi otsikolla "Borg ja Vartinanen: 'Juuttuneille' äideille rahaa, vaikka taapero tarhaan"

Lainaus taloussanomista: "Kotihoidon tukea maksetaan kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Sitä saa, jos perhe ei käytä kunnan päivähoitopalveluja.

Borg ja Vartiainen ehdottavat, että kotihoidon tukea saisi, vaikka lapsi olisi päiväkodissa. Lisäksi he ehdottavat, että kotihoidontuen määrää pienennettäisiin "jonkun verran", mutta se maksettaisiin myös työssäkäyville."

 

Äidistään liian aikaisin erotetut taaperot saattavat myöhemmin kärsiä mielenterveysongelmista ja heidän persoonallisuutensa kehittymisessä saattaa ilmetä ongelmia

Jari Sinkkosen julkaisussa "Kiintymyssuhdeteoria – tutkimuslöydöksistä käytännönsovelluksiin" (2004) , teksti kannattaa lukea kokonaisuudessaan, mutta siinä kirjoitetaan mm. seuraavasti (Copy/Pasten kanssa ongelmia & painotus, muotoilu lisätty):

 

"Lapsi pyrkii alusta alkaen jäsentämään kokemuksiaan ja luomaan niistä ennakoitavia syiden ja seurauksien ketjuja aistihavaintojensa (kognitio) ja proseduraalisen muistinsa avulla.

Tavallinen äiti reagoi viivyttelemättä vauvansa itkuun ja selvittää ja poistaa sen syyn, jos tämä on suinkin mahdollista.

Sitä vastoin esimerkiksi psykoottinen tai alkoholisoitunut äiti voi toimia lapsen kannalta arvaamattomalla tavalla, jolloin syiden ja seurausten ketjut jäävät kehittymättä lapsen mieleen.

Vauvan kyky sietää voimakkaita tunnetiloja on aluksi vähäinen, ja hän tarvitsee aikuista tyynnyttäjäksi ja lohduttajaksi. Jos hoivaaja auttaa lasta selviytymään tunnekuohusta, lapsi uskaltaa vastaisuudessakin tuoda tunteensa vuorovaikutukseen. Jos hoivaaja jättää lapsen selviytymään omin avuin stressistään, lapsi oppii tukahduttamaan tunteidensa ilmaisemista."

(PDF s.1-2)

 

"Vauva ja hoivaaja ovat yhteydessä tiedostamattomalla, ei-kielellisellä tasolla, ja heidänoikeat aivopuoliskonsa »keskustelevat» keskenään.

Avainasemassa on hoivaajan sensitiivisyys eli kyky virittäytyä tunnistamaan lapsen tarpeet ja vastata niihin asianmukaisesti ja oikeaan aikaan.

Osapuolten reaktioiden riittävä keskinäinen synkronointi ja tyydyttävät vuorovaikutuskokemukset ovat välttämättömiä muun muassa vauvan oikeanpuoleisen orbitofrontaalisen kuorikerroksen kehitykselle. Tämän aivoalueen kriittinen kypsymisvaihe osuu ensimmäisen elinvuoden lopulle eli ajankohtaan, jolloin kiintymyssuhteen työskentelymalleja voidaan ensi kertaa arvioida. Ihmisen selfin esikielellinen ydin samoin kuin kiintymyssuhdemallit ovat varastoituneet oikean aivopuoliskon proseduraaliseen muistiin.

Orbitofrontaalinen kuorikerros säätelee huomiokykyä ja tarkkaavaisuutta, ja se on monintavoin tekemisissä sosiaalisen sopeutumisen, mielialojen ja impulssien hallinnan kanssa. Siellä sijaitsee myös ihmisen ei-kielellinen affektisanasto eli välineistö kasvonilmeiden, eleiden ja äänenpainojen tunnesisältöjen hahmottamiseen (Schore 2003). Kaltoin kohdellut ja stressaantuneet lapset tulkitsevat usein väärin muiden ihmisten affektisignaaleja ja näkevät uhkaa sielläkin, missä sitä ei ole. Kroonisesti suuret kortisolipitoisuudet voivat vahingoittaa aivojen kehitystä laajemminkin, jopa pienentämällä aivojen kokonaistilavuutta (Glaser 2003)."

(PDF s.5-6)

 

"Hyvään kasvuun lapsi tarvitsee ennakoitavan ympäristön ja vähintään yhden mutta mielellään useamman riittävän hyvän kiintymyssuhteen.

Hän tarvitsee aikuisia, jotka sietävät kielteisiäkin tunteita eivätkä rankaise niiden ilmaisemisesta

Joudumme siis pyristelemään irti suomalaisen kasvatuskulttuurin perinnöstä, jonka mukaan pettymyksen osoittaminen ja kiukku on huonoa käytöstä, johon ei pidä reagoida millään tavalla.

Samoin on ilmeistä, että joutuminen liian varhain suureen ja meluisaan päiväkotiryhmään kuormittaa lasta. Sen sijaan, että saisi aikuiselta riittävää yksilöllistä tukea itsehallintaan, lapsi joutuukin puolustamaan reviiriään ja paikkaansa ryhmässä. Kiintymysteorian havaintojen soisi välittyvän myös päivähoitoa koskeviin ratkaisuihin."

(PDF s. 6)

 

 

Äidillä on luonnostaan tunneside lapsiinsa ja siten osaavat vuorovaikuttaa pienten taaperoiden kanssa todennäköisemmin normaalia kehittymistä edistävällä tavalla. Minusta samaa ei voi väittää leipiintyneistä työntekijöistä, joilla on mahdollisesti liikaakin lapsia kaitsettavana

Minusta on suorastaan ilmeistä ettei ainakaan alle 1 vuotiaan päiväkotiin joutuneen lapsen kehitys tapahdu suotuisassa ympäristössä.

Kansantaloudellisesti voi olla perusteltua pyrkiä lainsäädäntöä muutamalla patistamaan äidit töihin ja viemään liian nuoretkin lapsensa päiväkoteihin, mutta lapsen tai äidin kannalta se ei välttämättä ole lainkaan kannattavaa.

Kuka korjaa jos lapsen persoonallisuuden kehitys vinoutuu päiväkotiin sijoittamisen vuoksi?

Mikäli päättävät tahot antavat signaalin lapsistaan välittäville äideille että on normaalia tällaisessa tilanteessa viedä hyvin pieni taapero muille hoidettavaksi, käykö niin että sinisilmäisyyttään äidit tekevät ratkaisuja, jotka päätyvät vahingoittamaan heidän omia lapsiaan?

Edellisessä kappaleessa lainatussa Sinkkosen julkaisussa käy ilmi myös Suomalainen kulttuuriperinne kasvatuksessa, kun vauvan tarpeita ei huomioida oikein tai tarpeeksi. Minusta tämä ongelmallinen piirre ilmenee hyvin todennäköisesti juuri päivähoitoympäristössä, jossa hoitajien lukumäärä suhteessa lapsiin on varmasti alhaisempi, sekä hoitajilla itsellään ei ole mielessä samoja toimintaa ohjaavia impulsseja kuin äidillä, taikka ne eivät ainakaan omaa samaa intensiteettiä, mikä voi johtaa puutteelliseen reagointiin.

Ikä vaikuttaisi olevan tärkeä muuttuja. Varsinainen päiväkoti ei vaikkuttaisi olevan ongelma, vaan sinne joutuminen liian aikaisin. Minusta tuo kotihoidontukeen sisältyvä 3 vuoden yläikäraja yhdistettynä ehdollisesti päivähoitopalveluiden käyttämättömyyteen suojaa lapsia liian varhaiselta päiväkotiin joutumiselta.

 

Nyky sukupolven päihderiippuvuudet, mielenterveysongelmat, syrjäytyneisyys, sosiaaliset vaikeudet yms.

Kuinka monet ongelmalliset nuoret tai aikuiset potevat nyt päihderiippuvuutta, mielenterveysongelmia, kokevat sosiaalisia vaikeuksia tai ovat syrjäytyneitä liian varhaisen päivähoidon vuoksi?

Äidit ovat vieneet heidät liian aikaisin päivähoitoon, jossa henkilökunnan käytös on osaltaan johtanut persoonallisuuden rakenteiden vinoutumiseen, stressiherkkyyden kasvamiseen ja kognitiivisen kehityksen vaikeutumiseen?

Näihin kysymyksiin liittyy varmasti hyvin monia erilaisia muuttujia, eikä varhainen päivähoito välttämättä ole niistä merkityksellisin tai yleisin. Voisi arvata että esimerkiksi vanhempien alkoholismi on huomattavasti merkittävämpi tekijä.

On varmaankin hyvin epätavallista että noin 1 vuotias olisi päivähoidossa, ja sitenkin ongelmien kehittymien tätä kautta tuskin on hurjan yleistä.

 

Keskustelu kotihoidontuesta vaatii minusta näiden näkökulmien tarkastelemista

Minulla loppuu nyt aika kesken ja pitää jättää kirjoitus tähän, sisällössä on varmasti paljon virheitä. Olennainen viesti tässä on että hyvin pienten lasten erottaminen äideistään on lapsille haitallista, mutta minulla ei tästä asiasta mitään asiantuntemusta ole, joten en voi kunnollisesti ottaa kantaa.

Kotihoidontuesta keskustellessa täytyisi pitää mielessä näitä muitakin tekijöitä, eikä pelkästään keskittyä kansantaloudellisiin vaikutuksiin. Kansantaloustieteilijät eivät tietenkään oman asiantuntemuksensa puolesta voi ottaa huomioon tätä näkökulmaa, kun ongelma on heidän asiantuntemusalueensa ulkopuolella. Nyt pitää mennä... Palaan varmaan korjailemaan tekstiä jossain vaiheessa, ehkä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

ulf fallenius

Mutta kuin naiset eivät halua jäädä kotiin.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Sitten voivat miehet olla hetken vapaalla myös.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Tässä blogissa hyvät havainnot asian tiimoilta jotka ekonomisteille tulisivat viimeiseksi mieleen. Niin, eikä tässä ole kyse pelkästään äideistä, vaan myös isistä, heidänkin lasten kanssa olemistaan pitää turvata, Sinkkonen puhuukin vanhemmista.

Pohdin, miksi ylipäätään on niin pakottava tarve ollut viimeaikoina ajaa maahan sellaiset palvelut kuin lapsenvahdit ja nimenomaan perhepäivähoitajat, puhutaan nimenomaan tarhoista. Totta kai on taloudellisempaa laittaa kymmenen lasta aikuisen valvontaan PPHn neljän sijasta, mutta samalla logiikaalla lapset sitten olisi parasta laittaa tyhjiksi jääneisiin häkkikanaloihin; ruoka- ja juomahuolto kellontarkkuudella, kaikki vaaratekijät minimoitu, pinta-ala optimoitu...

Perhepäivähoidon puolesta vielä sanoisin, että sen hyötysuhde voi olla paranemaan päin, kun nämä massoittain koulutetut lähi- ja sairaanhoitajat pamahtavat paksuiksi aaltona vakituisten virkojen yleistyessä eläköitymisaallokon vastareaktiona. Jos edes osa heistä jää kotiin toista vauvaa suunnittelemaan, tai todennäköisemmin muista syistä jättäytyy pois työelämästä, sekä huomioiden tietenkin virattomat hoitajat joita on nykyäänkin, saataisiin rahalle ainakin tarhaa parempaa vastinetta tukemalla esim. byrokraattisesti sekä logistisesti ja asiakkaita kohdentavilla palveluilla näiden ihmisten kotien ja ammattitaidon hyötykäyttöä.

Käyttäjän tarjalund kuva
Tarja Lund

Kiitos tästä pohdinnasta. Vaikka et ehkä ole asiantuntija niin välität kuitenkin juuri sen tunteen joka varmasti jokaisella vanhemmalla on jossain sisimmissään ja jonka äänen vaijentaminen on ollut niin raivokkaan yhteiskunnallisen painostuksen kohde. On myös runsaasti kansainvälistä tutkimusta joka painottaa taaperovaiheen kehityksen tärkeyttä ja haavoittuvaisuutta, ryhmähoidon vaikeuksia vastata tämän ikäryhmän kehitysvaihekohtaisiin tarpeisiin jne. Jos taloudellinen todellisuus on se että äidit tarvitaan työelämään silloin kyllä pitäisi myös varmistaa että yhteiskunnan pienimmät saavat jollain muulla tavalla tarvitsemansa ja heille kuuluvan tuen. Päiväkodin ryhmähoito sellaisena kun se pystytään Suomessa tämän ikäryhmän lapsille tarjoamaan, ei valitettavasti tavallisesti tähän yllä.

Toimituksen poiminnat