Yksityisen ja julkisen sektorin kokovertailu turhaa
Johdanto
Tässä kirjoituksessa erittelen julkisen ja yksityisen sektorin roolia tuottajina ja palveluiden tarjoajana. Minulla ei ole erityistä asiantuntemusta taloudesta, mutta tämän kyseisen aiheen suhteen olen silti melko luottavainen oman arvostelukykyni suhteen – toki saattaa silti joitain virheitä olla.
Julkisen sektorin ja yksityisen sektorin kokojen vertaileminen on osittain turhaa
Julkinen sektori toimenpiteillään sitoo tuotannontekijöitä. Yksityisen sektorin ja julkisen sektorin koon tarkasteleminen on tarpeetonta, sillä on yhden tekevää ovatko tuotannontekijät kummalla sektorilla, olennaista on itse tuotanto.
Mikäli julkisen sektorin järjestelmä tuottaa samoja asioita kuin sen yksityinen vastine tuottaisi, ei niiden välillä olisi mitään eroa.
Rahoituspohjalla on lähinnä markkinatalouden toimintamekanismien, kuten kannattavuuden ja hinnanmäärittymisen, tyyppisiä merkityksiä, sekä tuotannon hinnoittelu markkinataloudessa perustuu tuotannon rahoitukseen.
Kokoerolla ei itseisarvoa
Itseiarvoisesti yksityisen ja julkisen sektorin kokosuhteella ei ole merkitystä. Itsearvoista merkitystä ei ole myöskään sillä järjestetäänkö jokin tietty tuotanto julkisesti vai yksityisesti, sillä on ainoastaan välinearvoa, joka riippuu tuotetusta hyödykkeestä.
Vertailua voi hyödyntää analyysissä
Vertaillessa kahta samanlaisia julkisia palveluita ja julkishyödykkeitä tuottavia valtioita voi julkisen ja yksityisen sektorin kokojen vertaileminen kertoa epäsuoraan miten tehokkaasti palveluita järjestetään. Täsmällisemmin merkityksellisempää on todellinen tehokkuus: Jos toinen valtio onnistuu tuottamaan saman palvelun ½ henkilömäärällä ja ½ budjetilla, tämä heijastuu myös julkisen ja yksityisen sektorin kokoeroon, ja näin epäsuoraan kokoerojen vertailu voi kertoa julkisen sektorin tehokkuudesta.
Kokoero kertoo rahoituspohjasta, erityisesti siitä miten paljon on varaa järjestää uusia julkisia palveluita esimerkiksi korottamalla verotusta. Standardisoituun julkishyödykkeiden tarjontaan suhteutettuna yksityisen sektorin koon muutos kertoo myös rahoituspohjanmuutoksesta.
Tällä tavalla kokojen vertaileminen voi antaa taloutta tutkivalle taholle merkityksellistä näkökulmaa.
Kokovertailu huomioimatta tuotantoa on lähinnä harhaanjohtavaa
Kahden eri valtion vertaileminen julkisen ja yksityisen sektorin kokoerojen perusteella on harhaajohtavaa, mikäli vertailuun ei oteta mukaan niitä palveluita, joita julkinen sektori järjestää. Mikäli ensimmäisessä valtiossa yksityinen sektori hoitaa sellaisia palveluita, joita julkinen sektori hoitaa toisessa valtiossa, pelkkä kokoerojen vertailu ei paljasta tätä seikkaa.
Julkishyödykkeet
Julkiset hyödykkeet ovat erityistyyppi, jotka käytännössä kannattaa turvata julkisen sektorin valitsemilla ratkaisuilla, pääasiassa siksi että ne tarjotaan kaikille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yleisen turvallisuuden tarjoaminen järjestämäll ä poliisin toiminta valvomaan lakia, tai maantieverkon rakentaminen, jonka käyttöaste voidaan kytkeä rahoitukseen bensiininverotuksella. Sekataloudessa yksityisen yhtiön mallia voi hyödyntää julkisen hyödykkeen tuotantoon, mutta myös yksityiselle sektorille ominaisia tuotteita voi hoitaa julkisesti esimerkiksi kustannustehokkuuden vuoksi.
Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan käsittele julkishyödykkeitä laajasti. Seuraavaksi useita lyhyitä pointteja, jotka voivat helpottaa yksittäisten tuotteiden järjestämistavan kannattavuuden analysointia.
Kumpi tapa järjestää tuotantoa on järkevämpi riippuu suurelta osin tuotetusta tuotteesta
Heikko kilpailu
Asiat joiden suhteen kilpailu ei toimi tehokkaasti ovat mahdollisesti kannattavampia järjestää julkisesti.
Luonnollinen monopoli
Mikäli kilpailu voi toteutua ainoastaan alhaisemmalla kustannustehokkuudella julkisen sektorin on parempi joko järjestää tuotanto tai säännellä sitä, kuin antaa markkinoiden hoitaa. Joskin silloin saattaa tarpeellista tarkastella ihmisten keskimääräistä tarvetta hyödykkeelle: Jos kyseessä on ylellisyyshyödyke, subventoiminen tai julisrahoitteisuus ei välttämättä ole kuitenkaan kannattavaa, mutta sääntely saattaa silti olla.
Kysynnän epätarkkuuden argumentti
Mikäli tuote ei ole hyvin sovitettavia kysynnän ja tarjonnan muodostamaan hinnan- ja tarjonnanmääritykseen ratkaisut saattavat toimia paljon paremmin julkisen sektorin järjestämänä, silloinkin kun kyse suunnitelma/sekataloustyyppisestä ratkaisusta.
Kysyntää voidaan tarkentaa myös sääntelyllä, esimerkiksi tiedotusvelvollisuudella, kuten vaikka elintarvikkeissa lakisääteisillä ravintoarvo- ja sisältöluetteloilla
Sekataloudessa täytyy huomioida markkinoiden automatiikan puuttuminen
Julkisia palveluita tuotettaessa ja suunnitellessa täytyy ottaa huomioon mitä järjestelystä uupuu ja mikä voi mennä pieleen jos markkinoiden hinnoittelu- ja rahoitusmekanismi ei ole tuottamassa muutospaineita ja ohjaamassa toimintaa.
Markkinamekanismi ja kilpailu aktivoivat ihmisten älyllisen pääoman järjestelmäsuunnitteluun – Markkinoilla suunnittelijat myös reagoivat markkinoiden välittämään informaatioon
Keskenään kilpailevat yrittäjät hyödyntävät ihmisten älyllistä pääomaa, sekä kykenevät reagoimaan markkinoiden välittämään tietoon. Keskusjohtoisessa suunnitelmatyyppisessä järjestelmässä toimivien suunnitelmien toteuttaminen on haasteellisempaa, mutta ei mahdotonta.
Suunnittelun ja kilpailun; luovan tuhon erittelemä kustannustehokkuus
Markkinoilla yritykset valikoituvat kustannustehokkuudensa vuoksi. Yrityksillä on automaattisesti kustannustehokkuusvaade, joka perustuu investointien tuottovaateeseen, hinnoittelun ja tuotannon rahoituspohjan keskinäiseen kytkökseen.
"Adverse selection" eli haitallinen valikoituminen kustannustehokkuudessa ja kilpailussa
Erityisesti niiden tuotteiden suhteen, joihin kuluttajat eivät voi muodostaa tarkkaa kysyntää, syntyy suuri haitallisen valikoitumisen riski. Eli moraalittomasti tai yhteiskunnalle haitallisesti toimivat yritykset saattavat valikoitua kilpailusta palvelun tarjoajiksi, kun moraaliset ja yhteisvastuulliset toimijat syrjäytyvät.
Kysynnän epätarkkuudesta riippumattomasti haitallista kilpailua voi toteutua myös vangin ongelman vuoksi, sekä ihmisten moraalittomuuden vuoksi.
Monistisen arvomaailman dominanssiperusteinen deduktio
Mikäli palvelun suhteen on mahdollista päätellä toimenpiteitä, jotka ovat riittävän tehokkaita ilman markkinamekanismia, sekä suunnitelmat pystyvät markkinoita paremmin ottamaan huomioon arvotavoitteita, on todennäköisesti kannattavampaa järjestää palvelu tai tuotanto julkisesti.
Patentit ja haitallinen kilpailu
Patentit siirtävät kilpailun kiintopistettä tuotekehitykseen markkinoinnista, myynnistä ja palvelusta. Tuotekehitys ei välttämättä ole yksityiselle yritykselle kannattavaa, jos kilpailijat voivat kopioida kehitysen hedelmät. Tällöin kilpailu saattaa hidastaa kehitystä.
Patentteihin perustuva keinotekoinen tuotteiden heterogenisoiminen puolestaan vähentää yksittäisten tuottajien keskimääräistä tuotelaatua tilanteessa, jossa tuotekehitysinsentiiviä ei lasketa mukaan.
Julkisella sektorilla on mahdollisuus julisrahoitteiseen tuotekehityksee ilman tarvetta erittelevälle patenttikäytännölle, joskin tässätapauksessa tilanne on hieman verrattavissa monopoliin, mutta siinä missä yritysten johdon valikoitumiselle ei ole muuta perustetta kuin sattuma ja voittomarginaalit, julkisen sektorin arvojohtamiselle on demokraattinen valikointiprosessi.
Keskustelussa usein päivitellään julkisen sektorin kokoa – turhaan
Täsmällisempää olisi keskittyä siihen mihin rahaa käytetään, minkälaiseen työhön työntekijöitä on sidottu ja minkälaiseen kustannustehokkuuteen pystytään.
Julkishyödykkeiden hinnoittelu ja julkisen sektorin rahoittaminen
Julkinen sektori voi kerätä rahaa erilaisista julkisten hyödykkeiden hyödyntämisestä vaadituista lupamaksuista tai muista vastaavista menettelyistä, mutta tähän liittyy tärkeitä kiintopisteitä, joihin kiinnittää huomiota.
Yksinkertainen verotus saattaa säästää kuluissä monimutkaisen lupabyrokratian korvaajana
Mikäli julkishyödykkeistä pyritään etsimään rahoituskeinoja julkiselle sektorille on tarpeen verrata suorasukaista samojen tulojen verottamista tasapuolisesti vaihtoehtoisiin lupamaksuihin.
Mikäli lupabyrokratiasta tai monimutkaisista rahankeräysjärjestelmistä ei ole todettavissa mitään suurta hyötyä julkiselle sektorille, todennäköisesti paljon parempi vaihtoehto olisi byrokratian karsiminen ja korvaaminen verotuksella.
Kulutuksen ulkoisvaikutukset ja käyttöaste
Yksi järkevä peruste tarkastella julkishyödykkeiden rahoituspohjaan liittyviä ratkaisuja on käyttöasteen ja ulkoisvaikutusten keskinäinen yhteys. Mikäli käytöstä aiheutuu haittoja ympäristölle tai ihmisille, tällöin voi olla järkevää kytkeä käyttöaste kysyntään hinnoittelemalla käyttäminen, sillä se vähentää käyttöä suhteessa ihmisten itse arvioimaan tarpeeseensa, jota punnitaan rahassa.
Käyttöaste ja kustannukset
Mikäli käyttöaste kasvattaa hyödykkeen tarjoamiseen liittyviä kustannuksia, sekin on hyvä perustelu käyttöasteen kytkemiseksi hinnoittelun avulla kysyntään.
Eettiset ja tasa-arvoisuuten perustuvat syyt
Rahoituksen tehokkuusnäkökulmien ulkopuolella on myös sosiaalisia ja inhimillisiä perusteita. Esimerkiksi terveydenhuolto.
Tuotannontekijämarkkinoiden kilpailu ja kustannusten nousu
Yksityisen ja julkisen hyödykkeen rinnakkaiselo voi olla haitallista, sillä tämä parantaa työntekijöiden neuvotteluasemaa suhteessa julkiseen sektoriin, mikä kasvattaa julkisen sektorin kustannuksia, ja rajoittaa julkishyödykkeen tarjoamisen mahdollisuuksia
Markkinoiden jakautuminen tuloluokkiin – Kysyntä ohjaa resurssien käyttöä
Yksityisen ja julkisen palvelun rinnakkaiselo voi muuttaa yhteiskunnan tasa-arvoisuutta ohjaamalla resurssit vain rikkaimpien ihmisten käyttöön. Tällöin tarveperusteisuus muuttuu rahaperusteisuudeksi tuotannontekijöiden niukkuuden vuoksi.
Lopuksi muutama esimerkki julkisen sektorin järjestämistä asioista, joiden yksityistämistä vastaan on hyviä argumentteja, pääasiassa yllä listattujen tyyppisiä.
Koulujärjestelmä
Koulujärjestelmään sisältyy osittainen luonnollinen monopoli: Kilpailu ei toimi tehokkaasti koulujärjestelmän suhteen, sillä etäisyydet rajoittavat koulussakäyntiä ja lisäävät koulun itsensä järjestämään hintaan huomattavan kustannuksen asiakkaalle: Muuttaminen on erittäin kallista ja koulussa käyminen pitkän matkan takaa hyvin hankalaa.
Moraalisesti on tärkeää että kaikilla on oikeus ja mahdollisuus koulunkäyntiin: Tarjonnan kytkeminen markkinoiden hinnanmuodostukseen tarkoittaisi myös mahdollisuuskien karsimista köyhimmiltä, mikä on minusta väärin.
Koulutuksen tarjoamisen ulkoisvaikutukset ja seuraamukset ovat positiivisia: Yhteiskunta hyötyy väestön koulutuksesta. Koulutusta voi pitää sijoituksena ihmisten älylliseen pääomaan. Koulutuksen ja sivistyksen yleiset seuraamukset ovat yhteiskunnalle positiivisia.
Terveydenhuolto
Terveydenhuollon suhteen markkinamekanismi toimii huonosti: Ihmisten kyky muodostaa tarkka kysyntä kysynnän epätarkkuuden argumentin vuoksi on terveydenhuollon suhteen erityisen vahva, sillä ihmiset eivät osaa arvioida omaa terveydenhuollon tarvettaan. Huom. Adverse selection riski.
Moraalisesti on tärkeää että kaikilla on mahdollisus terveydenhuoltoon: Ihmisten terveyttä ja henkeä uhkaavien sairauksien hoitaminen on tärkeää.
Useampia esimerkkejä en nyt tällä erää jaksa kirjoittaa, mutta niitä kyllä löytyy. Tässä tuli suuri osa niistä argumenteista, joita voi käyttää sen päättelemiseen kannattaa jonkin asian olla julkisrahoitteinen vai yksityisrahoitteinen, sekä pointteja sen suhteen, kannattaa julkisrahoitteisen hyödykkeen rahoitus toteuttaa markkinoiden avulla vai verotuksen avulla. Varmaankin täydennän tekstiä myöhemmin.
Henri hyvä !
Demokraattisessa oikeusvaltiossa valtiolliset tehtävät säädetään perustuslaissa. Niin meilläkin.
Kuten esimerkiksi kansalaisten perusoikeudet. Niihin sisältyvät maksuton perusopetus, oikeus sosiaaliturvaan, oikeusturva ja muut perusoikeudet.
Perustuslain mukaisesti julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Ne eivät ole kaupan, eivätkä ole mitään markkinatavaroita.
Toki rajattuja valtiollisia tehtäviä voidaan antaa muidenkin kuin julkisen vallan hoidettaviksi: kansalaisten perusoikeudet on tällöinkin turvattava; ei jätettävä markkinavoimien armoille.
”Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaisille” (PL 124§).
Kiitti vain muuten ansiokkaasta kirjoituksestasi !
Ilmoita asiaton viesti
Julkisen vallan ei tarvitse kuin huolehtia että perustuslain määrittävät tehtävät on saatavissa, mutta se ei edellytä kuna ne tekee.
Ilmoita asiaton viesti
Jouni,
ei taida stemmata esim. PL 124§:n kanssa. Esim. oikeuslaitos, poliisi, ym
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksessani on hyvin vähällä huomiolla julkishyödykkeet laajemmasta näkökulmasta ja pikemminkin kirjoitin sellaisia ohuempia kaistaleita, kun yritin kirjoittaa lyhyitä pointteja, niin teksti taisi hieman pirstoutua.
Siinä mielessä kommenttinne on tervetullut lisä tekstiin, sillä näkökulmanne on holistinen ja ylhäältäalaispäin tärkeysjärjestyksessä asioita priorisoiva, mikä tuo parempaa yleiskuvaa.
Nyt kun asiaa ajattelee niin tästä tekstistä voi pirstoutuneisuuden vuoksi olla vaikeaa löytää perustelut tälle kannaotolle yleisen keskustelun sisältämästä yksityisen ja julkisen sektorin kokovertailun mielekkyydestä.
Tietysti vertailu omaa merkityksiä, siinä mielessä sen kutsuminen turhaksi on liioittelua. Jos on kaksi valtiota, jotka tuottavat suurin piirtein samanlaisia julkisia palveluita, julkishyödykkeitä, samanlaisella tehokkuudella, mutta huomataan että toinen valtioista tekee saman ½ pienemmällä budjetilla ja ½ pienemmällä henkilöstömäärällä, ja se heijastuu julkisen ja yksityisen sektorin kokojen suhteeseen, niin tästä suhteesta voi saada yleiskuvan tehokkuudesta.
Samanlainen vertailu huomioimatta niitä palveluita, joita julkinen sektori tuottaa on lähinnä harhaanjohtavaa.
Täsmällisemmin asiaa tarkastellessa kokojen suhteella ei sinänsä ole merkitystä, ainoastaan jos koko kertoo epäsuoraan julkisten hyödykkeiden toteuttamisesta, on sillä kuvaava merkitys. Samoin yksityisen sektorin koon muutos suhteessa standardisoituun julkiseen sektoriin, kertoo rahoituspohjanmuutoksesta.
Mutta se tuottaako jonkun palvelun yksityinen vai julkinen sektori, ei omaa mitään itseisarvoa, vaan ainoastaan välinearvoa, joka jakautuu kompleksisesti tuotetun hyödykkeen suhteen.
Otetaan havainnollistava esimerkki niin tämä ehkä selkiytyy enemmän kuin tekstissä:
Julkinen sektori järjestää koululaitoksen, joka maksaa a euroa vuodessa, ja se tuottaa b yksikköä älyllistä pääomaa ihmisille. Rahoitus järjestetään mahdollisimman yksinkertaisesti ja tehokkaasti, eli verottamalla.
Yksityinen sektori järjestää koululaitoksen, joka maksaa a euroa vuodessa, ja se tuottaa b yksikköä älyllistä pääomaa ihmisille. Rahoitus järjestetään tavallisen tapaan määrittämällä palvelulle hinta, jonka ihmiset maksavat. Ideaalitilanteessa kaikilla on mahdollisuus opiskelemaan, jolloin summa a jaetaan kuitenkin ihmisten kesken tasan. Havainnollistuksen vuoksi esimerkissä kumpikaan vaihtoehto ei ole toista tehokkaampi.
Jos lopputuloksena sama määrä ihmisiä työskentelee samoissa tehtävissä ja ihmisten kulutusmahdollisuudet pienenevät samalla euromäärällä, joskin eri reittiä, on yhdentekevää se, että ensimmäisessä esimerkissä julkisen sektorin koko yksityiseen verrattuna voi olla vaikka 60% ja toisessa 40%.
Itse kirjoituksessa on täsmällisempiä metodeja rahoituksen järkevyyden tarkastelemiseksi.
Oikeastaan taidan yrittää uudelleen kirjoittaa saman selkeämpään muotoon.
(Muokkasin jo varsinaista kirjoitusta lisäämällä alkuun useimmat pidemmistä kappaleista)
Ilmoita asiaton viesti