*

Kirjoituksia Epämääräisiä kirjoituksia milloin mistäkin

Ylijohtaja Vartiainen ja (Työn) Tarjontaoppi

  • VATT:n Ylijohtaja Juhana Vartiainen, Lähde: Wikipedia
    VATT:n Ylijohtaja Juhana Vartiainen, Lähde: Wikipedia

Johdanto

Aikaisemmin tällä viikolla lueskelin Kari Laurilan kirjoituksen aiheesta valtion harjoittamat työttömien työllistämistoimenpiteet.

Kirjoitukseen Laurila oli linkittänyt myös VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiaisen julkaisun tehokkaasta työllistämisestä "Työvoima tehokkaaseen käyttöön".

Tutkimusta tai selontekoa lueskellessa ensimetreillä tuli mieleeni aikaisemmin Uuteen Suomeen kirjoittamani kommentti, jossa muiden väittämien tekemisen ohella kritikoin Jyrki Kataista työn tarjonnan kasvattamisen kannattamista kansantalouden kohentamiseksi, josta olen nyt pahoillani, sillä julkaisua lueskellessa kävi nopeasti selväksi, että tuo näkökulma on tieteellisesti perusteltavalla pohjalla ja asiantuntijat kuten Vartiainen puoltavat työvoiman tarjonnan kasvattamista, joten olin erehtynyt kritiikkini suhteen. Ehkä tätä ei tarvitsisi tuoda esille, mutta samalla rakentuu kansantaloudellinen konteksti, jossa puolueet voivat kiistellä päätöksistä argumentoiden hyvin erilaisissa kehyksissä.

Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka on puolueita hyvinkin paljon jakava aihe. Maahanmuuton kasvattamiselle on kansantaloudelliset perusteet, jotka ovat juuri Juhana Vartiaisen julkaisun ja kansantaloustieteen näkökulmasta tärkeimpiä. Maahanmuuttokriitikot liikuvat hyvin erilaisessa ympäristössä ja vaikuttavat kiinnittävän enemmän huomiota maahanmuuttoon liittyviin sosiaalisiin ja kultturiillisiin ongelmiin. Näin väittelyn osapuolet eivät kohtaa toisiaan julkisessa keskustelussa: Toista osapuolta kiinnostaa huoltosuhteen korjaamispotentiaali, toista sosiaalisten riskien välttely ja konservatiivisuus.

Kirjoittelen ilman kunnollista asiantuntemusta ja olen huomannut olevani väärässä hyvin usein, kannattaa siis suhtautua kriittisesti, mistä tämä aiempaan kommenttiini viittaminen on hyvä muistutus.

Kompastuin hiljattain myös NAIRU-Teoriaan lueskellessani Joonas Tuomivaaran työttömyysaiheista kirjoitusta. Henkilökohtaisesti olin aikaisemmin väärinkäsittänyt koko keskustelun työllisyysasteesta, asian selvennyttyä päädyin kirjoittamaan omista väärinkäsityksistäni aiheeseen liittyen, mutta mahdollisesti olen edelleenkin ymmärtänyt väärin.

 

Kirjoituksessa keskityn ensisijaisesti kritisoimaan Vartiaisen julkaisua.

VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen on selvästi viisaampi, lukeneempi, kokeneempi ja älykkäämpi henkilö, joka on tehnyt laajan pohjatyön, joten erittäin suurella todennäköisyydellä kritiikissäni ei ole mitään totuuspohjaa. Voisi ajatella että ehkä henkilökohtaisista arvonäkökulmistani johtuen (Eli palkkojen kyseenalainen leikkaaminen) haluan väitellä ensin ja vasta sitten hyväksyä tosiasiat.

 

 

Vartiaisen Tutkimuksen voi kiteyttää yksinkertaisesti kahteen pääväittämään ja yhteen sivuväittämään:

1. Työperäinen maahanmuutto (voi) parantaa huoltosuhdetta ja siten helpottaa valtion budjetin kestävyysvajeen umpeen kuromista.

2.  Luonnolliseen työttömyysasteeseen vaikuttavat toimenpiteet myös helpottavat kestävyysvajeen umpeen kuromista.

3. Sivuväittävä: Julkisen sektorin tuottavuuden parantaminen helpottaa kestävyysvajeen umpeenkuromista.

Johtopäätökset ovat melko virtaviivaisia, eikä niitä tähän muotoon kiteytettynä juurikaan tarvitse erikseen perustella, mutta jo mainitusta Vartiaisen tutkimuksesta löytyvät myös perustelut. Minusta nämä johtopäätökset eivät ole mitenkään kyseenalaisia, mutta niiden seuraamukset saattavat olla joiltain osin kyseenalaisia.

 

 

Kansantaloustieteessä laiminlyödään "muutoskustannuksia"

Muutoskustannuksilla tarkoitan yksinkertaistettuna kahden pisteen välillä siirtymisestä syntyviä kuluja tai aikaa, sekä muita haittoja. Minusta kansantaloustieteessä usein unohdetaan tai jopa laiminlyödään muutoksista seuraavat haitat ja siirtymävaiheiden hitaus.

Tällaisten kustannusten esimerkkinä sekä erityistyyppinä minusta voi pitää transaktiokustannuksia eli kaupankäynnistä syntyviä kuluja.

 

Suhteelliseen etuun perustuva kaupankäynti ja muutoskustannukset

Esimerkkinä laiminlyönnistä pidän suhteelliseen etuun perustuvan kaupankäynnin hyötyjen yhteydessä unohdettuja muutoskustannuksia. Lienee jälleen tarpeellista muistuttaa ettei minulla ole asiantuntemusta aiheesta. Suhteelliseen etuun perustuva kaupankäynti hyödyntää osapuolten tuotannon vaihtoehtoiskustannuksia ja tuotantotasapainon siirtämistä niiden perusteella kohti optimointipistettä. Teoreettinen etu on selvä: Molemmat osapuolet voivat muuttamalla tuotantoaan päästä lopputulokseen, joka on edullinen.

Tuotannontekijöiden uudelleenjärjestäytyminen on välttämätöntä molemmille osapuolille, jotta optimointipiste voidaan saavuttaa. Tämä tarkoittaa irtisanomisia ja uusia työsuhteita, raaka-ainehankintojen määrien muutoksia. Irtisanotut työntekijät joutuvat mahdollisesti uudelleen kouluttautumaan päätyäkseen alalle, joka työllistää. Paperille piirretty kuvaaja, jossa tuotantoa kasvatetaan yhdellä alalla, ja pienennetään toisella alalla, vaikuttaa jotenkin jättävän vähälle huomiolle, mitä tuotannon muuttaminen maksaa yhteiskunnalle.

Muutos tuotannossa ei myöskään välttämättä tapahdu välittömästi. Siihen voi kulua aikaa.

Samassa yhteydessä yleensä täytyy  huomioida kaupankäynnistä syntyvät kulut, eli jo mainitut transaktiokustannukset. Tämä voi esimerkiksi tarkoittaa rahtikulujen kasvamista osapuolten välillä, joka saattaa nakertaa hyötyä, silloin kun sisämarkkinoilla kaupankäyntikulut ovat hieman pienemmät.

Pitkällä aikavälillä vaihtoehtoiskustannuksiin perustuva suhteellisen edun kaupankäynti on lähes varmasti kannattavaa. En erityisesti halua tätä periaatetta kritikoida, vaan pikemminkin tarkentaa siihen liittyviä esteitä.

 

Suhdanteiden ja absoluuttisen edun huomioiminen hyödyllistä muutoskustannuksien merkityksen avaamiseksi

Suhteelliseen etuun perustuva kaupankäynti voi myös hyödyntää eri osapuolten maksamia työnyksikkökustannuksia. Kaupankäyntiin osallistuvia osapuolia edustavien valtioiden suhdanteet saattavat olla ratkaisevassa roolissa, kun arvioidaan suhteelliseen etuun perustuvan kaupankäynnin hyödyllisyyttä.

Molemmat osapuolet eivät välttämättä hyödy suhteelliseen etuun perustuvasta kaupankäynnistä, mikäli seuraavat ehdot toteutuvat:

  • 1. Yleinen palkkataso toisella osapuolella on matalampi
  • 2. Halvemman työvoiman osapuolella ei ole absoluuttista reaalitaloudellista etua kaupankäynnissä, ainoastaan suhteellinen palkkaukseen perustuva rahataloudellinen etu.
  • 3. Ehkä: Muutokset suhdanteissa olisivat mahdollisesti vääränsuuntaiset.

Perustelu tälle on kaksi osainen, tärkein yksittäinen vaikuttava mekanismi on yhteiskunnalliset  muutoskustannukset, jotka voivat nakertaa julkisen sektorin ja yhteiskunnan taloutta, sekä niihin liittyvä ajallinen viive. Toinen on ajalliseen viiveeseen kietoutunut työvoimakustannuksiin liittyvä perustelu: Palkkatason muuttuminen jommassa kummassa valtiossa saattaa johtaa suhteellisen edun optimointipisteen siirtymiseen, jolloin muutoskustannuksista tulee ylimääräinen rasite, eikä optimoitumisen hyötyjen realisoituminen kata tästä syntyvää yhteiskunnallista laskua.

 

Mikä Vartiaisen näkökulmassa on pielessä?

Vartiaisen perustelut ovat verrattavissa Formula-autoon, joka ei kiihdy, eikä jarruta tehokkaasti.

Tarkastelussa perustelut on laadittu pitkänaikavälin optimoitumispisteisiin vedoten, mutta unohtaen punnita muutoksesta aiheutuvia kustannuksia.

Tämä on minusta verrattavissa tilanteeseen, jossa kaksi formula-autoa ja -kuljettajaa kilpeilevat keskenään, mutta toinen kuljettajista ajaa ilman hyviä jarruja ja vaihtamatta vaihteita. Kansantajuisesti lienee selvää ettei kisa tule olemaan tasaväkinen. Mikäli autoilla on sama maksimi nopeus, kyky ylläpitää maksiminopeutta mahdollisimman suuren prosentuaalisen osan matkasta parantaa keskinopeutta. Jos auto kiihtyy hitaasti, mutkan jälkeen kuluu pidempi aika saavuttaa optimaalinen nopeus. Jos jarrut ovat huonot, täytyy hidastaminen aloittaa varhain mutkasta selviämiseksi.

Vartiaisen pääargumentissa on samanlainen ongelmakohta. Pääomanintensiteetin määräävät kansainväliset pääomamarkkinat tai sijoittajien toiminta tilanteessa, sekä kyvyttömyys vaikuttaa palkkatasoon pitkällä aikavälillä. Työn tarjontaa kasvattaessa palkat laskevat, mikä kasvattaa yritysten voittomarginaaleja. Voittomarginaalit puolestaan houkuttelevat uusia yrittäjiä kilpailemaan. Uudet yritykset kilpailevat työvoimasta. Tästä syklistä lopputuloksena on tasapainon löytyminen. Vartiainen ei lainkaan pohdiskele sellaista näkökulma, mitä se maksaa, jos tasapainon löytyminen kestä vaikkapa 2 vuotta. Tasapaino - tai kuten vertauksessa formula-auton maksimi nopeus - kyllä löytyy, mutta on yhtä tärkeää punnita miten tehokkaasti tasapainoa ylläpidetään.

 

Joustamattomat työmarkkinat ovat tyypillinen ongelma Suomessa ja muuallakin Euroalueella.

Työmarkkinoiden joustamattomuuden vuoksi muutoksen kustannukset työvoiman tarjonnan kasvattamisesta voivat johtaa työttömyysasteen kasvuun siten väliaikaisesti korottaen julkisen sektorin alijäämäisyyttä. Pelkistetymmin työttömyysasteen kasvaminen ei johda palkkojen leikkaamiseen suhteellisesti nopealla aikataululla eikä määrällisesti oikealla suuruudella. Näin ollen on perusteltua väittää että työntarjonnan jatkuva kasvattaminen työperäistä maahanmuuttoa harjoittamalla voi myös johtaa alijäämäisyyden pahentumiseen.

Esimerkiksi jos tarvitaan 20% joustoa palkoissa, mitä luulette tapaahtuko tämä nopealla aikataululla?

Uusien yritysten syntyminenkään ei ole itsestään selvyys, sekä minusta on perusteltua väittää, etteivät työntarjonnasta seuraavat voittomarginaalit toteudu nopeasti, eivätkä johda nopealla aikataululla uusien yritysten syntymiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Virolainen rakennustyövoima. Voittomarginaalit saattavat kasvaa, mutta työllistyykö tavallinen duunari?

Yksinkertaistettuna työvoiman määrällisen lisäyksen perusteleminen tarjontaa kasvattamalla perustuu olettamaan, että työmarkkinat joustavat suoraan suhteessa tarjonnan kasvamiseen, ja voittomarginaalit näin ollen kasvavat myös suhteessa palkkojen laskuun ja lopulta voittomarginaalien kasvu johtaa uusiin investointeihin ja kehä sulkeutuu. Yhtään ainoaa aikaviivettä sisältävää laskelmaa näiden toimien kannattavuudesta ei tutkimuksessa esitetty, joten niitä on vaikea ottaa vakavasti. Esimerkiksi maahanmuuttoon perustuva nettotyövoiman kasvattaminen väistämättäkin sisältää kotoutusohjelman, johon liittyy kielikoulutus, mikä vie vähintäänkin kuukausia aikaa. Palkkojen joustaminen työttömyyden välityksellä, kaun se kestää? Informaation liikkuminen voittomarginaalien muutoksesta johtaa investointiasteen kasvuun millä aikavälillä? Vai selittyykö investointiasteen kasvu tuotannon laajentumisella kannattavuuden lisäyksen vuoksi?

 

 

Suhteellisen ja määrällisen työntarjonnan erittelemättömyys

Vartiaisen tutkimuksessa myöskään ei selvästi eritelty suhteellista ja määrällistä työvoiman tarjontaa, mutta se näkökulma oli implisiittisesti läsnä osallistumisasteen ja rakenteellisen työttömyyden käsitteissä, sillä suhteellinen tarjonta selittää myös näitä tekijöitä.

Mielestäni julkaisun, joka keskittyy työntarjonnan kasvattamiseen, pitäisi myös pystyä kiinnittämään tähän seikkaan enemmän huomiota.

Suhteellisen tarjonnan kasvattaminen kansantaloudellinen etu.

Työmarkkinoden toimivuutta voi parantaa nostamalla todennäköisyyttä, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa. Lainaan aiemmasta linkittämästäni kommentista suoraan aiemman esimerkin:

Työttömyysasteen ollessa korkea työvoiman lukumääräisen tarjonnan kasvattaminen lukumääräisesti heikentää talouden toimintaa(oletus), sillä se tarkoittaa työttömyyden kasvua. Tämä voi silti johtaa pitkällä aikavälillä työllisyysasteen tasapainon löytymiseen. Työvoiman suhteellisen tarjonnan kasvattaminen sen sijaan edistää kansantaloutta. Vertauksen vuoksi:

100 hakijaa, 200 hakemusta, 50 avointa paikkaa ->
200 hakijaa, 400 hakemusta, 50 avointa paikkaa
+100 hakijaa

100 hakijaa, 200 hakemusta, 50 avointa paikkaa ->
100 hakijaa, 300 hakemusta, 50 avointa paikkaa
+1 hakemusta per hakija

Työllistymisessä on kyse todennäköisyyksistä. Suuressa mittaakaavassa todennäköisyydet vakioituvat - oletettavasti, mutta yksitasolla kyse on sattumasta. Työnhaun aktiivisuus lyhentää todennäköisyysperusteisesti keskimääräistä työttömyysaikaa.

 

Työttömyys osana esitettyä työntarjonnan lisäyksen kannattavuuden mekanismia

Erityisen huolestuttavan pidän julkaisussa olevaa piirrettä työntarjonnan määrällisen lisäyksen kannattavuudesta huoltosuhteen vuoksi, silloin jos unohdetaan että lyhyellä tähtäimellä vaikutukset julkiseen talouteen voivat olla negatiivisia ja alijäämää kasvattavia. Tarjonnan mekanismissa palkkojen kyky joustaa työttömyyden välityksellä tarkoittaa myös julkisen sektorin alijäämäisyyden kasvua osana sitä prosessia, joka palkkoja laskee: Työttömien määrällinen kasvu aiheuttaa palkkojen laskun ja se aiheuttaa myös työttömyyskorvauksien nousun.

Julkaisussa kyllä mainitaan että kyse on pitkän aikavälin tapahtumasta - useita kertoja, mutta ainakaan minusta pitkän viiveen merkitystä ei punnittu tehtävien päätösten kannattavuuden näkökulmasta juuri lainkaan.

 

Rakenteellinen työttömyys ja älyllinen pääoma

Julkaisussa käsiteltiin työllisyysfunktioiden yhteydessä älyllistä pääomaa ja rakenteellista työttömyyttä erillisinä asioina. Minusta tämä on vähintäänkin kyseenalaista. Älyllinen pääoma on osa rakenteellista työttömyyttä silloin kun viitataan henkilöstön osaamiseen.

Vartiaisen tutkimuksessa esitetään ettei valtiovalta voi vaikuttaa älylliseen pääomaan. Minusta tämä on pahasti virheellinen väittämä.

Yksinkertaisena esimerkkinä oppisopimuskoulutusjärjestelmän kehittäminen voi parantaa älyllisen pääoman arvoa.

 

Kysyntävaikutuksien unohtaminen

Julkaisussa mainitaan etteivät kysyntä- ja tarjontapolitiikka ole vaihtoehtoja toisilleen, molempia tarvitaan. Mutta julkaisussa ei punnita tarjontapolitiikan vaikutuksia kysyntään.

Kansantalouden toiminta pitää sisällään myös sisämarkkinat. Mielestäni pelkistetyt muuttujat pääomankannattavuusvaatesta ja työpanoksen tuottavuudesta pitävät ainoastaan paikkansa silloin kun työllisyysaste ei sulje kehää kysynnän suhteen. Toisin sanoen siis investointiasteen kasvu johtaa kysynnän vahvistumiseen sisämarkkinoilla, mikä vahvistaa sisämarkkinoiden kannattavuutta kysyntäpuolella.

Mutta kysyntä osaltaan ennustaa investointiastetta sisämarkkinoille.

Yksinkertaistettu oletus että palkkojen lasku ja työvoiman tarjonnan kasvattaminen suoraan johtaisi voittomarginaalien kasvuun on minusta virheellinen väittämä: Tämä johtaisi vientiyritysten suhteen huomattavasti suoraviivaisempaan voittomarginaalien kasvuun, mutta voisi kuvitella että työntarjonnan määrälliseen lisäykseen palkka-alenema saattaa tuottaa myös kysyntävaikutuksia sisämarkkinoille.

Kyse saattaisi olla sellaisesta muutoksesta että halvempia tuotteita halvemmalla työvoimalla kannattaa alkaa valmistamaan sisämarkkinoille ja tuontituotteiden vastaavat korvikkeet voivat menettää kannattavuuttaan.

Varsainaisesti tuontituotteiden kysynnän alenema johtaa vaihtotaseen tasapainottumiseen ja siten valuuttaan sidotun kysyntätasapainon muodostumiseen sekä työllisyysasteen että investointiasteen ohessa.

Tämä ei ole ihan yksiselitteisesti kritiikkiä. Uudessa Suomessakin on paljon puhuttu viimeaikoina devalvaation tarpeesta. Mutta mielestäni työllisten määrälliseen kasvattamiseen perustuva tarjontaoppi on lyhyellä aikavälillä kysyntävaikutuksiltaan rinnastettavissa sisäiseen devalvaatioon, pikemminkin kuin devalvaatioon.

 

Kysyntävaikutuksista - asuntomarkkinat

Suoraviivaisesti asukasluvun kasvattaminen johtaa vuokratason kohoamiseen. Yksinkertaisesti asukkaat tarvitsevat asuntoja, mikä kasvattaa kysyntää. Vuokramuotoinen kysyntä kasvaa väistämättä työllisyydestä riippumatta hyvinvointivaltiossa, jossa tulonsiirroin taataan asumismahdollisuus lähes jokaiselle.

Mutta vastaavasti omistusasuntomarkkinoille vaikutukset saattavat olla monimutkaisempia.

Kotitaloudet ovat ylivelkaantuneita, ja palkkojen leikkaaminen mekanismilla, joka siirtää osan nykyisistä työntekijöistä (ainakin hetkellisesti) työttömiksi, kuulostaa aika riskialttiilta touhulta, vaikka se oliskin pitkällä aikavälillä perusteltua.

 

Rakenteellinen työttömyys ja työperäinen maahanmuutto

Sikäli kun työperäinen maahanmuutto voi korjata keskimääräistä huoltosuhdetta se on minusta perusteltua kansantaloudellisesti, mutta mikäli työperäinen maahanmuutto ei johda huoltosuhteen korjautumiseen, minusta sen kannattavuus lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä on kyseenalaista, mutta silloin kannattavuus voi toteutua pitkällä aikavälillä.

 

Julkisen talouden erityinen roolisijoittajana ja markkinoilta annettu pääoma intensiivisyys

Raimo Ilaskiven Uuden Suomen kirjoituksesta "Investointivelka kyllä - syömävelka ei!" mieleeni tuli valtion erityinen rooli potentiaalisena sijoittajana. Yritys maksaa kannattavuudestaan suorasuokaisesti, mutta julkinen sektori on sijoittajana poikkeuksellinen, sillä julkinen sektori maksaa myös työttömille työntekijöille. Näin ollen julkiselle sektorille työntekijän palkaamisen vaihtoehtoiskustannus on pienempi kuin yksityiselle yritykselle.

Julkisen sektorin ei silti kannata ryhtyä sijoittamiseen, joka ei ole lainkaan kannattavaa. Lisäksi yksityisiin markkinoihin verrattaessa alhaisemman tuottoasteen sijoittaminen ei ole pitkällä aikavälillä kannattavaa ylläpitää. Mutta ainakin minun mielestäni vaikuttaa loogiselta, että on mahdollista sijoittaa liiketoimintaan, jonka kiinteät kulut ovat kohtalaiset korkeat, jolloin vaihtoehtoiskustannuserosta johtuen pääomaintensiivisempi sijoitustoiminta voi muuttuakin yksityisiin markkinoihin verrattaessa kannattavaksi nopeammalla aikataululla. Mutta oma ymmärrykseni ei riitä arvioimaan miten tämä on suhteutettavissa suhdannepolitiikkaan.

 

Loppusana

Kritiikkini on mahdollisesti kauttaaltaan virheellistä ja asiantuntemuksen puutteeseen perustuvaa.

Huom. Kirjoituksessa en millään tavalla yritä arvostella Vartiaista henkilönä, taikka kyseenalaistaa hänen asiantuntemustaan, kuten yritin jo kirjoituksessakin tuoda ilmi: Kirjoituksessa keskityn asiaan ja vielä ilman asiantuntemusta, joten aika epätoivoista touhua on.  Jos tekstistä syntyy mielikuva, että julkaisun johtopäätökset olisi jotenkin kumottu tässä, niin ei edes minun mielestäni käynyt sillä tavoin, pikemminkin pyrittiin löytämään näkökulmia näiden vaihtoehtojen vaikutuksista eri pituisten ajanjaksojen yli. Esim. Jos tavoitteena on on hyötyä 5 vuoden sisällä, onko se edes mahdollista? Vai voiko nykyisten toimenpiteiden kannattavuus toteutua vasta 10 vuoden aikajänteellä?

Työn suhteellisen tarjonnan kasvattaminen on minusta kaikin puolin perusteltua, enkä muitakaan kohtia mitenkään hurjan kyseenalaisena pidä, eikä minulla ole sen arvostelemiseen mitään kykyä muutenkaan.

Ehkä tästä vielä oppii jotain uutta kun ymmärtää mikä kirjoituksessa meni vikaan :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Petteri Sahinjoki

Mulla on tallessa sellainen artikkeli jossa Vartiainen sanoo jotenkin näin että, "hallituksen on pitkitettävä lamaa niin kauan, että työläiset ovat kypsiä hyväksymään kurjaa kurjemmatkin palkkasopimukset. "

Tämä lama on tahallinen. Seurausta siitä että rahajärjestelmämme hallinta on annettu ahneiden keinottelijoiden käsiin. Velka eli raha luodaan tyhjästä. Uutta rahaa yhteiskuntaamme ei synny enää työntekoa vastaan, vaan velanottoa vastaan.

Suomalaisten työpanoksella (tai toisaalta vyön kiristämisellä) ei siis ole mitään vaikutusta yhteiskunnassa olevan rahan määrään. Vaikka kaikki suomalaiset uurastaisivat 20 tuntia päivässä hiki hatussa, hukkuisimme silti velkaan ja tuhoutuisimme, sillä raha tulee yhteiskuntaan vain lainana, ottamalla velkaa pankista korkoa vastaan (kyseessä on väkisin velkaannuttava ja tuhoava pyramidihuijaus, koska korkoon ei synny rahaa).

Jokainen seteli on jonkun pankista lainaksi ottama. Jos kukaan ei ottaisi lainaa, meillä ei olisi lainkaan rahaa eikä palkkoja voitaisi maksaa eikä yhteiskunta pyörisi.

Jos joku onnistuu "rikastumaan" (keräämään rahaa eli yhteiskunnan velkaa, joka kutsutaan "rahaksi"), hän vain riistää rahat muilta ja pakottaa nämä lisälainaukseen tai "rikastumaan" kyynärpäätaktiikalla ja siten riistämään muita (rahaa yhteiskunnassa on vain rajallinen määrä, sen verran kuin sitä on otettu lainaksi).

Rahajärjestelmämme luo taistelukentän, ja jos velkoja ("rahaa") aletaan suuremmassa mitassa maksaa takaisin pankkeihin, syntyy lopulta todellinen sota, kun liikkeellä olevan rahan määrä pienenee.

Käyttäjän HeikkiAalto kuva
Heikki Aalto

Työperäinen maahanmuutto voisi parantaa huoltosuhdetta, mutta juuri tämän sorttista maahanmuuttoa pidetään moraalittomana "kirsikat kakun päältä" -ajatteluna. Toisaalta edes asenneilmaston ollessa suotuisampi, tästä maasta ei ole kilpailemaan lämpimämpien ja yrittäjäystävällisempien vaihtoehtojen kanssa.

Vartiaisen kommentit eivät käsittääkseni ole viitanneet valikoivaan maahanmuuttoon. Demografiset ongelmat ovat länsimaille yhteisiä, joten oman vapaakauppa-alueen sisäinen maahanmuutto, sellaisenaan EU:n myötä jo lähes kitkaton, ei luonnollisesti ole ratkaisu. Puolestaan länsimaiden ulkopuolisista kulttuureista tulevien suuremmasta lisääntymisestä johtuen työn tarjonta ei välttämättä pysyisi massamaahanmuuton toiseen sukupolveen aiheuttaman työvoiman tarjonnan perässä.

Älä koskaan usko ketään, joka esiintyy kravatti kaulassa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Ei paranna huoltosuhdetta. Vuodelta 2013:

Suomessa on halpatyövoimapula

Kovin on taas pirteää taloustieteilijä- ja poliitikkorintamalla. Lähtöalustana nyt meneillään olevalle debatille voitaneen pitää sitä, että Suomen hallitus lupasi luoda Suomeen 200 000 uutta työpaikkaa (toteutuma tällä hetkellä miinusmerkkinen eli työpaikkoja on poistunut).

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtaja, taloustieteilijä Juhana Vartiainen sekä vakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander linjasivat keskiviikkona, että Suomi tarvitsee työvoimaksi ja työpaikkojen synnyttäjäksi 100 000 uutta maahanmuuttajaa, kertoo verkkolehti Uusi Suomi.

Vartiainen uskoo, että työpaikkoja syntyy kun työvoimaa on tarjolla. Suomen työttömyysaste nousi maaliskuussa 9 prosenttiin, euroalueella se on 12 prosenttia ja kasvussa. Kiander uskoo hallituksen saavuttavan tavoitteen 200 000 työpaikasta 100 000 maahanmuuttajalla.

kuva http://www.social-europe.eu/2013/04/europes-unempl...

"Esimerkiksi hallituksen tavoittelemaan 200 000 uuteen työpaikkaan ei löydy Suomesta tekijöitä, koska Suomella on käytössään rakenteellinen työttömyys huomioiden vain noin 50 000 hengen työvoimareservi, Vartiainen kirjoittaa."

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Lindström täsmentää Vartiaisen lausuntoa: "Työtä on tarjolla jos halpatyövoimaa on tarjolla."

Halpatyövoimaa halutaan, koska sen katsotaan pitävän palkkakustannukset kurissa.

Suomessa on puolisen miljoonaa työtöntä.

Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamon ja tutkija Elina Aholan toimittaman tutkimuksen antamien tietojen perusteella kaikista toimeentulotuen saajista puolet on työttömiä tai lomautettuja. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat työkyvyttömät, opiskelijat, työssäkäyvät ja eläkeläiset. Maahanmuuttajien osuus Helsingin toimeentulotukimenoista on 27% vaikka maahanmuuttajien osuus väestöstä on 8 prosenttia.

Eli toimeentulotuen varassa on muiden ryhmien ohella niin sanottuja työssäkäyviä köyhiä, joiden palkka ei riitä perustarpeisiin. Onko Vartiaisen taloustieteilijän idea talouskasvun moottorista se, että palkalla ei tarvitse tulla toimeen ja että yhteiskunta maksaa erotuksen verovaroista - joita ei kerry matalapalkkaisia rokottamalla ihan hirmuisen paljon?

Vai onko Vartiaisen idea luoda orjakasti josta otetaan tehot irti siihen asti että kuolevat aliravitsemukseen?

Miten tämä sopii Vartiaisen mielestä yhteen monikulttuurisuuden, tasa-arvon tai "eurooppalaisten arvojen" kanssa, joista laeissa säädetään?

Vartiaisen ja Kianderin ehdottamalla tavalla syntyy työpaikkoja matalapalkka-aloille mikä ei vähennä yhteiskunnan kuormitusta. Matalapalkkainen ei ostele koska hänellä ei ole ostovoimaa. Ilman ostovoimaisia kuluttajia ei tule työpaikkoja eikä talouskasvua - eikä verotuloja. Entä työehtosopimusten takaama minimipalkka, luovutaanko siitäkin?

Tai jos oletetaan, että pitäisi hyväksyä se ettei palkalla tule toimeen miksi kukaan menisi töihin antamaan työpanoksensa ilmaiseksi pääoman käyttöön, jotta sijoittajille voitaisiin maksaa isompia osinkoja?

Yritysten kannalta kuulostaa typerälle ehdottaa, että niiden pitää palkata halpatyövoimaa koska kuka silloin ostaa tuotteita ja palveluja jos matalapalkkaisen koko tili menee perustarpeisiin eikä riitäkään.

Entäpä mihin tämä halpatyövoima asutetaan? Ilman asunnon tarjoamaa tukikohtaa työssäkäynti on vaikeaa. Asutetaan Etelä-Suomen kasvukeskuksiin, joissa on asuntopula? Lisätäänkö asumistukia niin että matalapalkkaisilla on varaa asua voidakseen käydä työssä?

Vartiainen ja Kiander sivuuttavat myös sen, että ulkomaalaisten työttömyysaste helmikuussa 2012 oli Suomessa 22,7 prosenttia.

"Ulkomaalaisten määrä Suomessa on kasvanut, minkä lisäksi esimerkiksi telakat ja rakennusala ovat heikkojen talousnäkymien myötä työllistäneet vähemmän työn perässä Suomeen muuttaneita henkilöitä" , kertoo sisäasiainministeriö.

Sisäministeriö kertoo myös, että "Maahanmuuttajien työmarkkinaintegraatio -tutkimuksen mukaan vuosina 1989–1993 Suomeen muuttaneet olivat vuoteen 2007 mennessä työllistyneet suhteellisen hyvin." Toisin sanoen työllistymiseen meni keskimäärin 15 vuotta. Mitkä mahtoivat olla kulut yhteiskunnalle?

Maahanmuuttajataustaisia kokonaan tai vähintään puoliksi ulkomaalaisten hallussa olevaa yritystä Suomessa oli 6 960 kpl vuonna 2009.

Suomi kuuluu Euroopan unioniin ja euroalueeseen. Entisissä siirtomaaisäntä-valtioissa (Espanja, Ranska, Portugali) on runsaasti ulkomaalaistaustaista työvoimaa, sekä laillista että laitonta. Niillä on Kreikan ohella myös euroalueen suurimmat työttömyysluvut.

Ainakaan siellä siis Vartiaisen ja Kianderin halpatyövoima-kaava ei ole toiminut.

Toimittajan kommentti:

Kansainvälinen työjärjestö ILO tutkii palkkavetoista kasvustrategiaa jossa palkkojen kasvattamisella lisätään ostovoimaa ja sitä kautta talouskasvua. Kenties Vartiaisen, Kianderin ja EK:n herrojen olisi syytä tutustua ILO:n tarjoamiin ehdotuksiin?

 

Lähteet:

Tilastokeskus: Avoimet työpaikat, 2012, 4. vuosineljännes

http://www.stat.fi/til/atp/2012/04/atp_2012_04_201...

Uusi Suomi: Kansanedustaja tyrmistyi: Suomeen 100 000 maahanmuuttajaa laskemaan palkkoja

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58598-kansanedusta...

Helsingin Sanomat: Viime vuonna maahanmuuttoa eniten itsenäisyyden aikana

http://www.hs.fi/kotimaa/Viime+vuonna+maahanmuutto...

Helsingin Sanomat: Maahanmuuttajat yliedustettuina toimeentulotuen saajissa

http://www.hs.fi/kotimaa/Maahanmuuttajat+ylieduste...

Sisäasiainministeriö: Maahanmuuton tulevaisuus

http://www.intermin.fi/download/33854_TYOLLISYYS_J...

European Union Labour Force Survey 2011, 40/2012

http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/...

Liite:

Vartiaiselle tiedoksi: Vuonna 2012 Suomeen muutti 31 280 ihmistä. Nettomaahanmuutto oli 17 430 henkilöä, joista EU-maista tulijoiden osuus oli 1400 henkilöä

----
Löytyy myös linkistä http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7674

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Vartiaisen johtopäätökset ovat virheellisiä. Lienee luonnollista, koska kysymyksenasettelu on virheellinen.

NAIRU on taloustieteessä käytetty englanninkielinen lyhenne (engl. non-accelerating inflation rate of unemployment), jolla tarkoitetaan makrotalouden teoriaa alhaisimmasta työttömyysasteesta, joka voidaan saavuttaa inflaatiota kiihdyttämättä.

NAIRU liittyy läheisesti yhdysvaltalaisen uusliberaalin taloustieteilijä Milton Friedmanin käsitteeseen luonnollinen työttömyysaste. "Luonnollinen työttömyysaste" pyritään saamaan aikaan erilaisin ohjauskeinoin keinotekoisesti, sillä ns. globaalitaloudessa se hyödyttää suurpääomaa ja saattaa johtaa valtioiden konkurssiin. Tärkeä työkalu tässä prosessissa ovat poliitikot.

Luonnollinen työttömyysaste voidaan ajatella myös rakenteellisena työttömyytenä so. rakenteissa olevalla, niihin rakennetulla työttömyydellä, jota pidetään välttämättömänä palkkakehityksen kurissa pitämiseksi. Kyseessä on liberaaliin markkinatalouteen välttämättömästi liittyvä mekanismi.

Työttömyys tarkoittaa työn puutetta, työttömyyden keskeisin haitta on sen aiheuttama tulojen menetys. Kansantalouden kannalta työttömyyden yleistyminen aiheuttaa tuotannon laskua, sosiaaliturvamenojen kasvua, verotulojen menetyksiä valtiolle sekä tuloerojen kasvua: kuin hölmöläisten peiton pidennys.

Hallitus ja työnantajajärjestöt toivoivat siis kasvavan työttömyyden olevan se uhka, joka pakottaisi ammattiliitot palkkojen alennukseen. Tämä taas pakottaa ihmiset myymään työvoimaansa tarjotulla hinnalla eli ostajan markkinat vallitsevat. Eräänlainen Kiinan malli siis.

Työttömyys on siis instrumentti, jolla ohjaillaan inflaatiota uusliberalistisessa taloudessa. Uusliberalistiseen malliin kuuluu elimellisesti, että tietty osa ihmisistä on "rakenteellisesti työttömiä".

Yhteyttä korkean inflaation ja täystyöllisyyden välillä ei ole pystytty todistamaan mutta Friedmanin teoriaa noudatetaan silti. USAssa työttömyys on useaan kertaan mennyt alle NAIRU-tason aloittamatta kiihtyvää inflaatiokierrettä.

EU:ssa virallinen työttömyysprosentti on 12% pintaan, markkinainflaatio oli kesäkuussa epätasainen: EU:ssa 0,5%, Suomessa 1,6%, Saksassa 0,8%. Kuluttajainflaatio sen sijaan on korkeampi, kiitos hintojen nousun, verojen korotusten ymv millä on kasvatettu kysyntälamaa.

----
Maahanmuuton todellisesta tilanteesta hyvä haastattelu:
EU ja työvoiman vapaa liikkuvuus - haastateltavana hallitusneuvos Olli Sorainen TEM:stä http://areena.yle.fi/radio/2104189

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

ps. Muutama päivä sitten uutisoitiin IMF:n laskelmien osoittavan Kiinan olevan maailman suurin talous PPP:lla mitaten. On tärkeää huomata mittari eli PPP, Kiina on siis ohittanut ostovoimalla mitattuna teollisuusmaat. Tarkoittaa sitä, että palkkojen alentaminen länsimaissa huonontaa länsimaiden tilannetta koska ostovoima supistuu.

Käyttäjän HeikkiAalto kuva
Heikki Aalto

"palkkojen alentaminen länsimaissa huonontaa länsimaiden tilannetta koska ostovoima supistuu"

Mutta eikö länkkärikuluttajan ostovoima mene suurelta osin tuonne Kiinan ostovoimakorjattuun BKT:hen?

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Menee ja ei mene. Kiinalla on isot sisämarkkinat. EU:ssa sanotaan olevan isot sisämarkkinat. Yhdysvalloissakaan ei ole ostovoimaa.

Eroa on siinä, miten raha kiertää, millä nopeudella se kiertää ja missä se pysyy. EU:ssa raha ei kierrä, eikä se pysy täällä. Rahaa siis virtaa ulos.

Toimituksen poiminnat